Tampere 12.–13.5.2016

Tampereen yliopistolla

Vuoden 2016 ensimmäinen korkeakoulujen liikuntatoimien verkostotapaaminen järjestettiin SELL- Student Games kisojen yhteydessä Tampereella 12.-13.5. Virallisessa ohjelmassa kuultiin mm. fyysisen aktiivisuuden objektiivisesta mittauksesta ja Liikkuva koulu – ohjelman laajenemisesta toiselle ja korkea-asteelle sekä mietittiin yhdessä korkeakoulujen kehittämiskohteita. Saimme myös vinkkejä siihen, miten hetkeen keskittymällä voi lisätä omaa hyvinvointia. Tapaamisen aiheet saivat jälleen kerran aikaan loistavaa keskustelua ja ideointia.

Tampereen liikuntatoimijat olivat järjestäneet meille mahdollisuuden kokeilla Yhdysvalloista Suomeen hiljattain rantautunutta Pickleball – peliä. Myöhemmin torstaina illallistimme Torni hotellin ravintolassa ja kävimme ihastelemassa näkymiä kattobaarissa. Osa saattoi jatkaa iltaa vielä siitäkin eteenpäin.

Verkostotapaamisen päätteeksi sovimme, että seuraava verkostotapaaminen järjestetään marraskuussa Lahdessa.

Tuhannet kiitokset kaikille tapaamiseen osallistuneille!

Torstai 12.5.

10.00 Tilaisuuden avaus.

Avauspuheenvuorot: Opintopalvelujohtaja Mikko Markkola, Tampereen yliopisto

OLL:n edustaja

10.30 Tampereen korkeakoululiikuntatoimijoiden puheenvuoro ja korkeakoulujen kuulumiskierros

12.15 Lounas

13.30 Fyysisen aktiivisuuden objektiivinen mittaus. Tutkija Pauliina Husu, UKK-instituutti.

15:00 SELL Student Games 2016. Markku Tamminen

16:00 Pickleball -pelin alustus ja pelit.

Illanvietto Tampereella

Perjantai 13.5.

9.00 Workshop: Korkeakoululiikunnan kehittämiskohteet

10:30 Liikkuva koulu – laajennus. Asiantuntija Johanna Kujala, Opetushallitus

12.00 Lounas

13:00 Mindfulness -Työhyvinvointia tietoisuustaidoilla. Mindfulness -ohjaaja, Sosiaalipsykologi Tiina Tuovila