Tekla Hahl: Opiskelijat kaipaavat liikkuvampaa korkeakoulua jaksamisen tueksi

Julkaistu: Kategoria: Blogi Asiasanat:

Liikkuminen ennaltaehkäisee jaksamis- ja mielenterveysongelmia. Opiskelijabarometrin mukaan korkeakouluissa halutaan lisätä arkiliikkumisen mahdollisuuksia, kirjoittaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) varapuheenjohtaja Tekla Hahl opiskelijoiden mielenterveyspäivänä.

Kuvassa Tekla Hahl ja teksti: Opiskelijabarometrin mukaan korkeakouluissa halutaan lisätä arkiliikkumisen mahdollisuuksia.

Tänään vietetään opiskelijoiden mielenterveyspäivää. Liikunta ruokkii monipuolisesti kehon ja mielen hyvinvointia. Opiskelijoiden Liikuntaliitto edistääkin liikkumista korkeakouluissa osana ennaltaehkäisevää terveystyötä.

Opiskelijat ovat kohdanneet viime vuosien ajan kasvavassa määrin mielenterveyden ja jaksamisen haasteita, joihin moni on kaivannut ammatti- ja keskusteluapua. Viime vuonna tehdyn korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT21) mukaan yli puolet (64,8 %) opiskelijoista koki mielenterveyden palvelut riittämättömäksi.

Tutkimuksen mukaan myös joka neljäs opiskelijoista kokee yksinäisyyttä tai ryhmään kuulumattomuuden tunnetta. Kun yli 40 prosenttia opiskelijoista kokee myös opiskelu-uupumusta ja yli puolet psyykkistä kuormittuneisuutta, havaitaan selvä huonovointisuuden kaava.

Liike on ennaltaehkäisevä lääke

Liikunta tukee kehon ja mielen hyvinvointia ennen kaikkea ennaltaehkäisten ongelmia. KOTT21-tutkimuksen mukaan masennus- ja ahdistusoireet ovat vähäisempiä niillä, jotka liikkuvat säännöllisesti.

Liikunta tunnistetaan yhdeksi hyvinvointimme peruspilariksi, mutta sitä vaivaa yhä mielikuvat hikisestä ja tuskaisesta suorittamisesta. Tutkimukseen perustuvat yleiset liikuntasuositukset kannustavat pieneenkin liikkeeseen, mutta vaativat samaan aikaan vähimmäismääriä sitä sun tätä sydäntä rasittavasta kestoliikunnasta lihaskuntoharjoituksiin.

On myös hyvä tunnustaa, että vaikka saavutettavilla liikuntapalveluilla ja -ohjauksella voi olla roolinsa erilaisista vaivoista toipumisessa, akuutteihin mielenterveysongelmiin vastaavat muut korkeakoulun tukipalvelut. Opintopsykologit ja -ohjaajat, kuraattorit ja oppilaitospapit tarjoavat välineitä pulmista selviämiseen ja ohjaavat opiskelijaa muiden palvelujen pariin. Opiskelijoiden terveydenhuollosta vastaava YTHS tarjoaa puolestaan psyykkisen tuen vastaanottopalveluja, vertaistukea ryhmätoiminnasta ja verkkokursseja.

Korkeakoululakeja säädettäessä on todettu, että korkeakoulujen tulee järjestää liikuntapalveluja opiskelijoilleen. Opiskelijahintaiset palvelut sisältävät esimerkiksi ohjattua ryhmäliikuntaa, palloiluvuoroja ja kuntosalipalveluja, nykyään yhä enemmän myös etäohjausta ja -liikuntaa.

Perinteisten liikuntapalvelujen lisäksi koko korkeakouluyhteisöllä on tärkeä rooli opiskelijoiden hyvinvoinnin ja liikunnallisen elämäntavan edistämisessä. OLL:n johdolla laaditut korkeakoululiikunnan suositukset ovat luoneet pohjaa Liikkuva korkeakoulu -toiminnalle, jonka avulla korkeakoulut pyrkivät vähentämään istumista ja tauottamaan paikallaan oloa sekä parantamaan opiskeluergonomiaa ja lisäämään fyysistä aktiivisuutta.

Opiskelijoilta vahva tuki liikkeen lisäämiseen opiskeluarjessa

Tänä vuonna toteutetussa Opiskelijabarometrissä kartoitettiin korkeakouluopiskelijoiden tyytyväisyyttä korkeakoulun liikkumismahdollisuuksiin eli liikuntapalveluihin ja muihin fyysistä aktiivisuutta tukeviin toimiin. Vastausten keskiarvo asettuu hyvin lähelle 1–10-asteikon puoliväliä (4,94). Liikkumismahdollisuuksissa on siis parantamisen varaa.

Opiskelijabarometri 2022: Kuinka tyytyväinen olet liikkumismahdollisuuksiin korkeakoulussasi? Asteikko 1–10. Yliopistot 5,3 ja ammattikorkeakoulut 4,5.
Opiskelijabarometrissä tyytyväisyys korkeakoulun liikkumismahdollisuuksiin on lähellä asteikon puoliväliä.

Kyselyllä selvitettiin myös, mitä liikkumismahdollisuuksia opiskelijat haluaisivat lisätä tai parantaa. Listan kärkeen nousivat fyysistä aktiivisuutta lisäävät opetuskäytänteet ja korkeussäädettävien työpöytien lisääminen opetustiloihin. Listalla on myös kuntosalia ja lajikokeiluja mutta opiskelijat kannattavat selvästi liikkumismahdollisuuksien lisäämistä myös opiskeluarjessa ja -ympäristössä.

Kuvassa on Opiskelijabarometrin vastauksia kysymykseen, miten parantaisit liikkumismahdollisuuksia korkeakoulussasi.
Opiskelun ja opiskeluympäristön liikunnallistaminen on Opiskelijabarometrin perusteella tärkeä kehityskohde.

OLL:n asiantuntijat ovat olleet mukana kehittämässä Opiskelijabarometrin liikuntakysymyksiä ja hyödynnämme tuloksia edunvalvonnassamme. Ensimmäisten tulosten mukaan korkeakoululiikunnan suositukset ja Liikkuva korkeakoulu -toiminta ovat jatkossakin ajankohtaisia!

Kun opiskelukulttuuri muuttuu liikkuvammaksi, voimme heittää hyvästit vanhoille tavoille ja hyväksyä uudet käytänteet uudeksi normaaliksi. Meitä on monenlaista oppijaa ja useimpia meistä hyödyttää myös asennon ja maiseman vaihdos opiskelun aikana.

Tekla Hahl

Opiskelijoiden mielenterveyspäivä on Nyyti ry:n koordinoima vuosittainen teemapäivä. Tämän vuoden teemana on myötätunto.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • #Liikkumalla työkykyä nyt -teemaviikko

    Julkaistu:

    Liikkumalla työkykyä nyt on Opiskelijoiden Liikuntaliiton, Liikkuva opiskelu -ohjelman sekä muiden eri yhteiskunnallisten toimijoiden yhteinen työkykyä edistävä kampanja. Kampanja järjestetään 18.–22.9.2023.

    Lue lisää artikkelista: #Liikkumalla työkykyä nyt -teemaviikko

  • Opiskelijan ihana kamala arki – näin pidät itsestäsi huolta syksyn kiireessä

    Julkaistu:

    Paluu opintoihin ja arkirutiineihin on toiselle aihe kiljua riemusta, kun taas toinen käy läpi kauhunsekaisia tuntemuksia. Toinen nauttii aikatauluista ja suunnittelusta, kun taas toinen haluaisi vielä jatkaa lomailua rennoin mielin. Jotta uuden lukuvuoden alku tuntuisi vähän mukavammalta, kokosimme alle muutaman vinkin piristämään syksyäsi.

    Lue lisää artikkelista: Opiskelijan ihana kamala arki – näin pidät itsestäsi huolta syksyn kiireessä

  • 90 minuuttia nuokkumista vai oppimista?

    Julkaistu:

    Korkeakoulujen luennot venyvät herkästi istumismaratoneiksi. Tauot parantaisivat tutkitusti oppimista, vierystilaa ja terveyttä, mutta miten näitä tiiviitä, 90 minuutin opiskelurupeamia voitaisiin tauottaa? Tässä Acatiimissa julkaistussa artikkelissa pohditaan keinoja istumisen tauottamiseen korkeakouluissa.

    Lue lisää artikkelista: 90 minuuttia nuokkumista vai oppimista?