Uutiset asiasanalla: Opiskelijahyvinvointi
Tältä sivulta löydät kootusti julkaistut uutiset, kannanotot, tiedotteet ja blogitekstit. Voit suodattaa näkymää alla olevien kategorioiden avulla. Voit myös etsiä tiettyyn teemaan liittyviä julkaisuja. Teemat on merkitty #-merkillä kunkin julkaisun yhteydessä.
-
Liikkuva korkeakoulu vahvistuu – OKM myönsi OLL:lle merkittävän tuen Liikkuvan korkeakoulun jatkokehitykseen
Julkaistu:Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) koordinoimaan Liikkuva korkeakoulu -toimintaan 90 000 euroa ensimmäiselle vuodelle. Hanke on suunniteltu kolmivuotiseksi. Keskiössä on uusien korkeakouluarjen liikkunnallistamista lisäävien ratkaisujen löytäminen ja niiden käyttöön jalkauttaminen yhdessä korkeakouluyhteisöjen kanssa.
-
Liikunnasta luonteva osa opiskelija-arkea
Julkaistu:Kristiina Teppo kirjoittaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton neljännestä vaalitavoitteesta. Harrastamisen Suomen mallista voitaisiin jatkokehityksen myötä saada työkalu liikunnallisen kulttuurin rakentamiseen peruskoulun lisäksi myös toisen ja kolmannen asteen oppilaitoksissa, sillä myös opiskelijat ansaitsevat matalan kynnyksen liikunnallisuutta arkeensa.
Lue lisää artikkelista: Liikunnasta luonteva osa opiskelija-arkea
-
Vaalipodin viimeinen jakso
Julkaistu:Opiskelijaliike-podcastin vaalisarjan kolmannessa ja viimeisessä jaksossa ääneen pääsevät Silja Borgarsdóttir Sandelin (RKP), Sari Essayah (KD) sekä Karoliina Kähönen (Liik.). Haastateltavat pohtivat mm. sitä, miten hyvinvoinnin heikkenemistä ennaltaehkäiseviin toimiin voitaisiin panostaa enemmän, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon kriisiytyminen vältettäisiin.
-
Opiskelijaliike-podcastin vaalisarjan toisessa jaksossa vieraina Timo Furuholm, Shawn Huff ja Hanna Kosonen
Julkaistu:Opiskelijaliike-podcastin vaalisarjan toisessa jaksossa urheilu-uran tehneet ja nykyään politiikassa aktiiviset Timo Furuholm (Vas.), Shawn Huff (Vihr.) ja Hanna Kosonen (Kesk.) pohtivat, miten liikunta saadaan helpommin osaksi arkea ja miten korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointiin voitaisiin panostaa.
-
Opiskelijaliike-podcastin vaalisarjassa haastatellaan päättäjiä
Julkaistu:Opiskelijaliike-podcastin vaalisarjan ensimmäinen jaksossa kuullaan mitä mieltä Marko Asell (SDP), Kike Elomaa (PS) ja Sari Multala (Kok.) ovat korkeakoululiikunnan tilanteesta. Miten he edistäisivät korkeakouluopiskelijoiden mahdollisuuksia liikuntaan?
Lue lisää artikkelista: Opiskelijaliike-podcastin vaalisarjassa haastatellaan päättäjiä
-
Nostamme opiskelijat mukaan liikkumisen edistämiseen
Julkaistu:Opiskelijoiden ongelmat jäävät pärjäämisnarratiivin peittoon ja se on nuoruuden syy, kirjoittaa OLL:n pääsihteeri Niko Peltokangas. Liitto kampanjoi eduskuntavaaleissa sen puolesta, että opiskelijat tunnistetaan omana ryhmänään liikkumisen edistämisen lainsäädännössä.
Lue lisää artikkelista: Nostamme opiskelijat mukaan liikkumisen edistämiseen
-
Liikkuva korkeakoulu -toiminnalla rakennetaan laaja-alaista ja kauaskantoista hyvinvointia
Julkaistu:Miten Liikkuva korkeakoulu -toiminta näyttäytyy korkeakouluopiskelijan arjessa ja miksi sen rahoitusta tulee jatkaa? Opiskelijoiden Liikuntaliiton korkeakoululiikunnan asiantuntija Anni Liina Ikonen avaa vaaliblogisarjamme toisessa osassa Liikkuva korkeakoulu -toiminnan tärkeyttä.
-
Korkeakoululiikunta on huomioitava korkeakoulujen rahoituksessa
Julkaistu:Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi on viime vuosina kriisiytynyt, minkä vuoksi korkeakoulujen liikunnan rahoitukseen tulisi panostaa enemmän, kirjoittaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Emilia Junnila. Suurempien kriisien ja liikkumattomuuden kustannusten ehkäisemiseksi tulee panostukset tehdä nyt.
Lue lisää artikkelista: Korkeakoululiikunta on huomioitava korkeakoulujen rahoituksessa
-
Opiskelijoiden Liikuntaliiton ja Olympiakomitean yhteisessä vaalipaneelissa aiheina korkeakoululiikunta ja opiskelijaurheilu
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ja Olympiakomitea järjestävät eduskuntavaalipaneelin maanantaina 13. maaliskuuta klo 14–15.30. Vaalipaneelissa keskitytään korkeakoululiikuntaa ja opiskelijaurheilua koskeviin kysymyksiin.
-
♥ Ystävänpäivän liikuntavinkki Nyytistä ♥ Näin hallitset stressiä liikunnalla
Julkaistu:Opiskelijan arki voi olla kiireistä. Stressi painaa ja hektiseen arkeen voi olla vaikeaa saada sisällytettyä liikuntaharrastuksia. Hyvä uutinen tulee kuitenkin tässä: liikuntaa ei tarvitsekaan erikseen harrastaa, sillä arkiaktiivisuus riittää! Lisäksi liikunnasta voit saada hyvän työkalun stressinhallintaan. Toki varsinaisilla liikuntaharrastuksilla voi myös voimistaa liikunnasta saatavia hyötyjä.
-
OLL:n yhteistempauksella 22. helmikuuta korkeakoululiikunta osaksi vaalikeskusteluja
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) Liikuttavan arvokas -kampanja tuo esiin korkeakoululiikunnan merkitystä eduskuntavaaleissa. Kampanja avataan valtakunnallisella yhteistempauksella 22. helmikuuta 2023, jolloin OLL myös järjestää yhdessä UniSportin kanssa kaikille avoimen tapahtuman Helsingin Kansalaistorilla.
-
Yhdenvertaisuuden edistäminen osana OLL:n kaikkea toimintaa
Julkaistu:Yhdenvertaisuuden edistäminen on läsnä kaikilla osa-alueilla toiminnassamme. Toimintaa ohjaa OLL:n laaja yhdenvertaisuussuunnitelma, joka päivitettiin tänä vuonna. Päivitetty suunnitelma hyväksyttiin 2.–3. marraskuuta pidetyssä liittokokouksessa Vuokatissa. Suunnitelma avaa yhdenvertaisuuden käsitteitä ja OLL:n toimintaa yhdenvertaisuuden edistämisessä. Lisäksi suunnitelmassa on tuodaan esiin OLL:n olevan feministinen ja antirasistinen järjestö.
Lue lisää artikkelista: Yhdenvertaisuuden edistäminen osana OLL:n kaikkea toimintaa
-
Opiskelijoiden Liikuntaliitto mukana korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyden edistämisen verkostopäivillä
Julkaistu:OLL:n varapuheenjohtaja Tekla Hahl ja korkeakoululiikunnan erityisasiantuntija Jussi Ansala osallistuivat Korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyden edistämisen verkostopäiviin 28.–29. marraskuuta.
-
Korkeakoulujen liikuntatoimien verkosto kokoontui Tampereella
Julkaistu:Opiskelijoiden liikuntaliiton ylläpitämä korkeakoulujen liikuntatoimien verkosto kokoontui toistamiseen tänä vuonna. Tampereella 22.–23. marraskuuta järjestetyn verkostotapaamisen keskeisenä teemana oli liikuntatoimien viestintä sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.
Lue lisää artikkelista: Korkeakoulujen liikuntatoimien verkosto kokoontui Tampereella
-
SELL-kisojen isännöinti tarjoaa mahdollisuuden kansainväliseen profiloitumiseen
Julkaistu:SELL Student Games on kansainvälinen korkeakouluopiskelijoille tarkoitettu opiskelijaliikuntatapahtuma. Toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna pidettävien SELL-kisojen järjestämisestä vastaavat vuoroin neljä SELL-maata: Suomi, Viro, Latvia ja Liettua. Vuonna 2025 on jälleen Suomen vuoro isännöidä kisoja.
-
Hei opiskelijaurheiluseura, seuratoiminnan kehittämistuki haettavissa!
Julkaistu:Opetus- ja kulttuuriministeriön jakama Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.
Lue lisää artikkelista: Hei opiskelijaurheiluseura, seuratoiminnan kehittämistuki haettavissa!
-
Opiskelijoiden pahoinvoinnin loputtava nyt – Opiskelijoiden Liikuntaliitto vaatii toimia korkeakoululiikunnan puolesta
Julkaistu:Korkeakouluopiskelijoiden lisääntynyt pahoinvointi on yleisesti tiedossa, mutta teot sen katkaisemiseksi ovat jääneet laimeiksi. Seuraavissa eduskuntavaaleissa on korkea aika nostaa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi ja liikkuminen keskiöön, vaatii Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) Vuokatissa 2.–3. marraskuuta pitämässään liittokokouksessa.
-
Niko Peltokangas: OLL:n jäsenmallissa on kyse toiminnan kehittämisestä
Julkaistu:Jäsenmallin kehittäminen tuntui möröltä, josta ei pimeässä huoneessa saa selvää, kirjoittaa OLL:n pääsihteeri Niko Peltokangas. Mutta miltä nyt tuntuu? Peltokangas erittelee tuntemuksiaan ja havaintojaan vuoden varrelta.
Lue lisää artikkelista: Niko Peltokangas: OLL:n jäsenmallissa on kyse toiminnan kehittämisestä
-
Liikkuva korkeakoulu -ajankohtaiskatsaus: Yhteistyöllä hyvinvoinnista helpompaa
Julkaistu:Lue alta Liikkuva korkeakoulu -toiminnan viimeisimmät kuulumiset!
-
Uusi yhteistoimintajäsen ja yksi lähtijä – muutoksia Opiskelijoiden Liikuntaliiton jäsenkunnassa
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliiton hallitus hyväksyi kuudenneksi yhteistoimintajäseneksi MOVEO liikunta- ja hyvinvointipalvelut. Turun yliopiston ylioppilaskunta erosi liiton jäsenyydestä.
-
Joko puhutaan liikkumisesta? Opiskelijoiden Liikuntaliitto vaatii vaalitavoitteissaan konkreettisia toimia liikunnan edistämiseksi
Julkaistu:Mikä toimiala on 1) miljardien arvoinen, 2) kaikkien poliitikkojen suosiossa ja 3) lähes näkymätön vaalikeskusteluissa? Kyse on liikkumisen ja liikunnan edistämisestä. Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) kunnianhimoisena tavoitteena onkin tuoda korkeakoululiikunta kevään eduskuntavaalikeskusteluihin.
-
Opiskelijoiden Liikuntaliitto IDUS-päivänä: Laadukas korkeakoululiikunta kaikkien saataville!
Julkaistu:Kansainvälisenä opiskelijaliikunnan päivänä Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) kannustaa opiskelijoita tutustumaan oman korkeakoulun liikuntapalveluihin! Samalla liitto vetoaa nykyisiin ja tuleviin päättäjiin, jotta korkeakoululiikunnan valtakunnallista yhdenvertaisuutta vahvistettaisiin.
-
Opiskelijan uutiskirje 4/2022
Julkaistu:Opiskelijan uutiskirjeestä voit poimia sinua tai korkeakoulusi opiskelijoita kiinnostavia uutisia organisaatiosi omaan viestintään.
-
Opiskelijan uutiskirje 3/2022
Julkaistu:Opiskelijan uutiskirjeestä voit poimia sinua tai korkeakoulusi opiskelijoita kiinnostavia uutisia organisaatiosi omaan viestintään.
-
Tekla Hahl: Opiskelijat kaipaavat liikkuvampaa korkeakoulua jaksamisen tueksi
Julkaistu:Liikkuminen ennaltaehkäisee jaksamis- ja mielenterveysongelmia. Opiskelijabarometrin mukaan korkeakouluissa halutaan lisätä arkiliikkumisen mahdollisuuksia, kirjoittaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) varapuheenjohtaja Tekla Hahl opiskelijoiden mielenterveyspäivänä.
-
Opiskelijan uutiskirje 2/2022
Julkaistu:Opiskelijan uutiskirjeestä voit poimia sinua tai korkeakoulusi opiskelijoita kiinnostavia uutisia organisaatiosi omaan viestintään.
-
OLL kommentoi terveystutkimuksen tuloksia – ratkaisuissa korostuvat liikunta, yhteisöllisyys ja elämäntilanteen moninaisuus
Julkaistu:Opiskelukyvyn ja jaksamisen tukemisessa on aika siirtyä tutkimustuloksista tekoihin. OLL:n varapuheenjohtaja Tekla Hahl puhui KOTT-tutkimustuloksia käsitelleessä webinaarissa liikkuva korkeakoulu -toiminnan mahdollisuuksista ja opiskelijoiden yksilöllisten elämäntilanteiden huomioimisesta.
-
Opiskelijan uutiskirje 1/2022
Julkaistu:Opiskelijan uutiskirjeestä voit poimia sinua tai korkeakoulusi opiskelijoita kiinnostavia uutisia organisaatiosi omaan viestintään.
-
[Blogi] Uudenvuodenlupaukset menivät uusiksi: liikuntaharrastukset siirtyvät mutta tipaton katkeaa päiväkaljalla
Julkaistu:Muutokset koronarajoitusten painotuksissa kertovat yhteiskunnan arvoista. Liikuntapaikat on yhä helpointa vain sulkea, vaikka kaikki tietävät liikunnan merkityksen terveydelle ja hyvinvoinnille, kirjoittaa OLL:n viestintäasiantuntija Niko Peltokangas.
-
Aluevaalit: Opiskelijaterveydenhuolto ja korkeakoululiikunta tulee huomioida hyvinvointialueen palveluketjuissa
Julkaistu:Palveluketjujen avulla avulla pyritään tarjoamaan terveydenhuollon palvelut kokonaisuuksina, jotka täyttävät asukkaiden tarpeet. Myös opiskelijoille tulee olla omat palveluketjunsa, joissa on hyvinvointialueen terveydenhuollon ja kuntien toimijoiden lisäksi mukana YTHS ja korkeakoululiikunta.
Sivua päivitetty viimeksi 30.8.2020