Nette Rimpioja

Varapuheenjohtaja 2025

vaalivaikuttaminen, vastuullisuus, hallinnon kehittäminen

Nette on Aalto-yliopiston kauppatieteiden opiskelija, jonka monipuolinen liikuntatausta joukkuelajeista ja nuorten liikuntakerhojen ohjaamisesta on herättänyt intohimon liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseen. Hän uskoo, että liikunnan tulisi olla jokaisen opiskelijan saavutettavissa ja tukea arkea ja opintoja.

Netelle tärkeää on yhteisöllisyys ja liikunnan rooli fyysisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistajana. Lisäksi hän on suuri penkkiurheilun ystävä – Nette nauttii yhtä lailla kilpailujen seuraamisesta kuin aktiivisesta liikkumisesta.