Essi Lumme: Opiskelijoita ei saa jättää epätietoisuuteen rajoitusten jatkumisesta
Korkeakouluopiskelijat palailevat parhaillaan opintojen pariin. Samalla moni opiskelija palaa kesän vietosta arkirutiineihin kuten korkeakoululiikunnan pariin. Kaikki korkeakouluopiskelijat eivät kuitenkaan pääse aloittamaan syksyn opiskelua kampuksilla. Koronasta johtuen eri puolilla Suomea on voimassa eritasoisia rajoituksia, jotka aiheuttavat haasteita myös korkeakoululiikunnan järjestämiselle.
Kuluneet etälukukaudet eivät ole olleet kaikille helppoja. Olisi jo aika päästä luennoille kouluun sekä liikuntapalvelujen kuntosaleille ja ryhmätunneille. Toivottavasti tämä on pian mahdollista turvallisesti koko Suomessa. Koronalukukaudet ovat kuitenkin tuoneet liikuntapalveluihin uusia, erilaisia toteuttamistapoja kuten etätunteja ja treenitallenteita. Nämä eivät kuitenkaan riitä motivoimaan kaikkia opiskelijoita liikkumaan ja huolehtimaan aktiivisesta arjestaan. Siihen tarvitsemme liikettä kampuksille ja luentosalien välille sekä opiskelijaliikuntaa kavereiden kanssa.
Vaikka keksimme uusia tapoja liikkua etänä ja jaamme arkiaktiivisuutta tukevia vinkkejä, ne eivät korvaa liikunnan luomaa yhteisöllisyyttä. Moni opiskelija on aloittanut opintonsa etänä, eikä ole nähnyt kunnolla kurssikavereitaan. Tähän tarvitaan muutos. Niin opiskelulla kampuksilla kuin korkeakoululiikunnalla on tähän suuri rooli. Mikä olisi parempi paikka tutustua kurssikavereihin kuin luentojen välillä tai yhdessä liikkumalla!
Yhteisöllisyyden arvon tunnustavat myös opetus- ja kulttuuriministeriö ja korkeakouluopiskelijoita edustavat SAMOK ja SYL, jotka ottivat 17. elokuuta kantaa lähiopetuksen ja turvallisten opiskelijatapahtumien puolesta. Ministeriö ja järjestöt muistuttivat, että kanssakäyminen lähiopetuksessa ja vapaa-ajalla edistää hyvinvointia ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Tapahtumien järjestäjien ja osallistujien täytyy kuitenkin huomioida alueelliset määräykset ja suositukset, joita kannanotossa myös tiivistetään.
Niin paljon kuin kaipaammekin ryhmäliikuntaan ja pallopeleihin koululle, se ei ole kaikkialla nyt mahdollista. Tarvitsemme kuitenkin selkeää tiedotusta tilanteen kehittymisestä: mikä on vallitseva tilanne ja miten se muuttuu, jos tartuntaluvut laskevat tai nousevat. Kukaan ei halua elää vain toiveiden ja luulojen vaan konkreettisen tiedon varassa. Informaation tarjoaminen opiskelijoille onkin tärkeää ja sen tulee olla kaikille helposti saatavilla.
Toivottavasti pian pääsemme kampuksille liikkumaan!
Essi Lumme

Varapuheenjohtaja Essi Lumme muistuttaa, etteivät etäliikunta ja arkiaktiivisuusvinkit riitä korvaamaan liikunnan luomaa yhteisöllisyyttä.

Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Nostamme opiskelijat mukaan liikkumisen edistämiseen
Julkaistu:Opiskelijoiden ongelmat jäävät pärjäämisnarratiivin peittoon ja se on nuoruuden syy, kirjoittaa OLL:n pääsihteeri Niko Peltokangas. Liitto kampanjoi eduskuntavaaleissa sen puolesta, että opiskelijat tunnistetaan omana ryhmänään liikkumisen edistämisen lainsäädännössä.
Lue lisää artikkelista: Nostamme opiskelijat mukaan liikkumisen edistämiseen
-
Korkeakoululiikunta on huomioitava korkeakoulujen rahoituksessa
Julkaistu:Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi on viime vuosina kriisiytynyt, minkä vuoksi korkeakoulujen liikunnan rahoitukseen tulisi panostaa enemmän, kirjoittaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Emilia Junnila. Suurempien kriisien ja liikkumattomuuden kustannusten ehkäisemiseksi tulee panostukset tehdä nyt.
Lue lisää artikkelista: Korkeakoululiikunta on huomioitava korkeakoulujen rahoituksessa
-
Liikunnasta luonteva osa opiskelija-arkea
Julkaistu:Kristiina Teppo kirjoittaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton neljännestä vaalitavoitteesta. Harrastamisen Suomen mallista voitaisiin jatkokehityksen myötä saada työkalu liikunnallisen kulttuurin rakentamiseen peruskoulun lisäksi myös toisen ja kolmannen asteen oppilaitoksissa, sillä myös opiskelijat ansaitsevat matalan kynnyksen liikunnallisuutta arkeensa.
Lue lisää artikkelista: Liikunnasta luonteva osa opiskelija-arkea
Sivua päivitetty viimeksi 30.8.2021