OLL: Yhdenvertainen terveydenhuolto tarvitsee rinnalleen yhdenvertaiset liikuntapalvelut

Julkaistu:

Kesäkuinen puoluekokousväki, kansanedustajat ja ehdokkaat, korkeakoulujen johto, Opiskelijoiden Liikuntaliitolla on teille kysymys: kuulostaako 8,2 miljoonaa euroa suurelta panostukselta 270 000 ihmisen liikuntapalveluihin?

Vastikään lausuntokierroksella oli laki korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta. Lain tavoitteena on turvata hyvin toimivat yhdenvertaiset opiskeluterveydenhuollon palvelut sekä yliopisto- että ammattikorkeakouluopiskelijoille. Samaan aikaan korkeakoulujen liikuntapalvelujen taso vaihtelee ja yhdenvertaisuus on todella kaukana.

Maaliskuussa julkaistu Korkeakoululiikunnan suositukset 2018 -kirja kertoo, että liikuntapalvelujen rahoitus korkeakouluissa vaihtelee kahdesta eurosta kahdeksaankymmeneen euroon: käytännössä palveluita ei ole edes kaikissa suurimmissa opiskelijakaupungeissa, saati pienemmillä paikkakunnilla.

Yhdenvertaiset liikuntapalvelut eivät synny sekunnissa, mutta ne eivät tapahdu myöskään ilman, että niihin sijoitetaan. – Hyvinvoivat korkeakouluyhteisöt ovat Suomen voimavara myös opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakouluvision mukaan, muistuttaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Soile Koski-Aho. Hyvinvointiin panostamisen aika on nyt.

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Soile Koski-Aho, soile.koski-aho@oll.fi, +358 44 7800 211

Korkeakoululiikunnan erityisasiantuntija Jussi Ansala, jussi.ansala@oll.fi, +358 44 7800 214

Takaisin dokumenttiarkistoon