Ehdokasesittelyssä Julia Tuuri
OLL:n hallitusehdokkaat esittäytyvät liiton nettisivuilla ja Instagram-tilillä. Uusi hallitus valitaan liittokokouksessa 18.–19.11.2020. Ensimmäisenä esittelyssä on puheenjohtajaehdokas Julia Tuuri.
Hei kaikki! Olen Julia Tuuri Pohjanmaalta pääkaupunkiseudulle rantautunut aktiivinen vaikuttaja. Toista vuotta Haaga-Helian opiskelijakunta Helgan hallituksen toiminnassa mukana, tänä vuonna varapuheenjohtajan roolissa.
Mihin tehtävään olet ehdolla OLL:ssä ja miksi?
Olen ehdolla puheenjohtajaksi. Puheenjohtajapestissä minulla olisi eniten annettavaa ja opittavaa. Haluan huolehtia siitä, että liiton käytössä on riittävästi resursseja, kuten osaavaa henkilöstöä, rahaa, työvälineitä ja tietoa. Haluan oppia ja pureutua organisaation johtamiseen ja taloushallintoon. Olen empaattinen vertaisjohtaja, joka tulee kaikkien kanssa toimeen ja huolehtii kaikkien hyvinvoinnista.
Kerro 1–3 tärkeintä tavoitettasi OLL:n hallituksessa.
- Rahoituspohjan laajennus: OLL taistelee aika ajoin samojen ongelmien äärellä, joiden ratkaisemisesta olen kerännyt kokemusta tältä vuodelta. Tästä täydellinen esimerkki on rahoituspohjan laajennus. Olen oppinut tästä paljon tänä vuonna ja tahdon tarjota osaamiseni myös liiton käyttöön. Talous ja sen vakiinnuttaminen kiinnostavat minua valtavasti, joten motivaationi asian edistämiselle on korkea.
- Strategian jalkauttaminen: Strategia on liiton kannalta tärkeä omaksua, ettei se jää vain yhdeksi tyhjäksi paperiksi pöytälaatikkoon. Liiton nykyinen strategia vastaa arvojani ja sieltä erityisesti sydämenasiakseni koen kirjauksen: "OLL on opiskelijaliikunnan asiantuntija ja edunvalvoja" sekä kohdan, jossa käsitellään omarahoitusosuutta.
Miten olet tähän mennessä edistänyt opiskelijaliikuntaa ja liikkuvaa opiskelua, ja mitä muuta osaamista ja kokemusta toisit mukanasi OLL:ään?
Tulen kampukselta, jossa liikuntapalvelut ovat retuperällä, joten opiskelijaliikunnan liikuntapalveluiden edistäminen on ollut mielessäni jatkuvasti.
Olen vastannut tänä vuonna opiskelijakunnan prosessista nimeltä Zone-liikuntapalvelut. Zone-liikuntapalveluiden parantaminen on ollut ja on edelleen väsytyskilpailu, jossa emme aio antaa periksi. Olemme käyneet tänä vuonna keskusteluita liikuntapalveluiden rahoituksesta ja resursseista korkeakoulumme johdon kanssa. Olemme myös luoneet nykyiselle liikuntapalveluiden markkinoinnille uuden suunnitelman, jota olen päässyt viestintätiimin vetäjänä ketterästi kehittämään. Tarkoituksena on ollut saada opiskelijamme tietoisiksi ja käyttämään nykyisiä palveluita aktiivisesti.
Julia esittäytyy tänään myös OLL:n Instagram-tarinoissa.
Yhteystiedot: julia.tuuri@helga.fi, 050 5185657
Du kanske också är intresserad av
-
Studerandenas Idrottsförbunds förbundsmötet hålls i Lahtis den 4–5 november
Publicerat:Studerandenas Idrottsförbund (OLL) medlemsorganisationer samlas till förbundsstämma i Lahtis den 4–5 november. Mötet kommer att besluta om nästa års aktiviteter och belöna framstående högskolesidrottsfrämjare.
Läs mer om artikeln: Studerandenas Idrottsförbunds förbundsmötet hålls i Lahtis den 4–5 november
-
Martta Sopanen valdes till ordförande för OLL
Publicerat:Styrelsen för Studerandenas Idrottsförbund (OLL) för 2026 valdes på förbundsstämman i Jyväskylä.
Läs mer om artikeln: Martta Sopanen valdes till ordförande för OLL
-
OLL:s utmärkelser till Laurea och Metropolia
Publicerat:Studenternas Idrottsförbund (OLL) har tilldelat OLL-pokalen till Laurea yrkeshögskola och studentkåren Laureamko. Utmärkelsen Årets Flamma gick till Metropolia yrkeshögskolas studerande Aleks Vaak.
Läs mer om artikeln: OLL:s utmärkelser till Laurea och Metropolia
Dela denna sida
Sidan senast uppdaterad 2.11.2020