Liikuntapoliittinen vaikuttamistyö kansallisesti ja kansainvälisesti

Toimimme jäsentemme liikuntapoliittisena vaikuttamiskanavana kansalliseen ja kansainväliseen päätöksentekoon ja järjestötoimintaan.

Haluatteko edistää liikuntapoliittisia tavoitteitanne valtakunnallisessa päätöksenteossa tai vaikuttaa liikunnan kattojärjestöjen linjauksiin? Tarvitsetteko tietoa valtakunnallisten päätösten vaikutuksesta opiskelijoihin ja omaan toimintaanne?

Korkeakoululiikunnan valtakunnallisena kattojärjestönä kampanjoimme liikunnan puolesta vaaleissa, lobbaamme päättäjiä ja pidämme yhteyttä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Tiedotamme jäseniämme esimerkiksi lainsäädännön muutoksista ja valtakunnallisista rahoitusmahdollisuuksista.

Edustamme suomalaista korkeakoululiikunnan kenttää ja viemme jäsentemme viestiä myös Suomen Olympiakomitean, kansainvälisen korkeakoululiikuntaliiton FISUn ja Euroopan kattojärjestömme EUSAn jäsenenä. Osallistuminen OLL:n toimintaan oman korkeakouluyhteisön edustajana tai liiton luottamushenkilönä avaa myös yksilöille tilaisuuksia vaikuttaa ja hankkia tärkeitä kokemuksia.

Next event

Utbidlning för förbundsstämmasdelegater

-

På dinstans

Utbildningen kommer att behandla förbundsstämmans steg och procedurer, de dokument som diskuteras och möjligheterna för stämmasdelegater att påverka stämman. Vi hoppas att alla stämmasdelegater kommer att delta i utbildningen. Evenemanget är på finska.