SELL-kisojen isännöinti tarjoaa mahdollisuuden kansainväliseen profiloitumiseen

SELL Student Games on kansainvälinen korkeakouluopiskelijoille tarkoitettu opiskelijaliikuntatapahtuma. Toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna pidettävien SELL-kisojen järjestämisestä vastaavat vuoroin neljä SELL-maata: Suomi, Viro, Latvia ja Liettua. Vuonna 2025 on jälleen Suomen vuoro isännöidä kisoja.

SELL-kisojen tavoitteena on järjestää opiskelijoiden oma kansainvälinen, matalan kynnyksen amatööriurheilutapahtuma, jossa osallistujat, valmentajat, yleisö, kutsuvieraat, tuomarit, vapaaehtoiset ja kisoja järjestävä organisaatio viihtyvät ja saavat positiivisia elämyksiä korkeakoululiikunnan parissa.

Ensimmäiset SELL-kisat järjestettiin jo pian sata vuotta sitten vuonna 1923. Toisen maailmansodan seurauksena perinne katkesi vuosikymmeniksi, kunnes vuonna 1998 Suomen ja Baltian maiden yhteinen opiskelijaurheilufestivaali herätettiin uudestaan henkiin.

Merkittävää kokemusta opiskelijoille

SELL-kisoihin osallistuu vuosittain yli 1600 osallistujaa noin 15 eri maasta.

“SELL-kisat ovat ainutlaatuinen tilaisuus suomalaisille korkeakoulu- ja urheilutoimijoille profiloitua kansainvälisesti. Osallistujamäärä tekee kisoista Euroopan suurimman vuosittain järjestettävän opiskelijaliikuntatapahtuman”, kertoo Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) tapahtuma- ja koulutusasiantuntija Markku Rantahalvari.

Järjestelyistä vastaavien tahojen profiilin nostamisen lisäksi SELL-kisat avaavat uusia yhteistyömahdollisuuksia ja tarjoavat mukana oleville opiskelijoille arvokkaita kokemuksia ja lisäävät kansainvälistä vuorovaikutusta. Tapahtumalla halutaan myös edistää opiskelijoiden liikuntakulttuuria, minkä vuoksi kilpailut ovat avoimet kaikille osallistumisesta kiinnostuneille opiskelijoille liikuntatottumuksiin katsomatta.

SELL-kisat oheisohjelmineen ovat erinomainen keino korkeakoulujen liikuntakulttuurin edistämiseen.

“SELL-kisojen järjestäminen on myös teko opiskelijaliikunnan puolesta. OLL julkaisi juuri kannanoton korkeakoululiikunnan edistämisen puolesta, ja SELL-kisat oheisohjelmineen ovat erinomainen keino korkeakoulujen liikuntakulttuurin edistämiseen”, Rantahalvari huomauttaa.

Aikaisemmat SELL-kisat Suomessa

Suomessa SELL-kisoja on aikaisemmin järjestetty Tampereella ja Espoossa. Tampereella kisojen järjestämisestä vuosina 2004 ja 2016 vastasivat Tampereen Teknillisen Yliopiston Ylioppilaskunta ja Teekkareiden urheilu- ja voimailukerho. Espoon kisat vuonna 2008 järjestettiin Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan ja Polyteknikkojen urheiluseuran toimesta. Vuoden 2012 Espoon kisat järjestivät Aalto-yliopiston ylioppilaskunta yhdessä Aalto-yliopiston urheiluseuran kanssa.

LAB-ammattikorkeakoulun oli määrä järjestää vuoden 2020 SELL-kisat Lahdessa, mutta koronan vuoksi tapahtuma peruuntui viime hetkellä. Järjestäjähaku Suomessa pidettäviin vuoden 2025 SELL-kisoihin on auki 5. huhtikuuta 2023 saakka. Ohjeet järjestäjähakuun löytyät osoitteesta oll.fi/sell.

“Kannustamme lämpimästi kaikkia kisojen järjestämisestä kiinnostuneita tahoja olemaan yhteydessä OLL:ään”, Rantahalvari sanoo.

OLL osallistuu kisajärjestelyihin muun muassa välittämällä tietoa SELL-kisojen järjestämiseen liittyvistä erityispiirteistä ja aikaisempien kisojen käytännöistä, pitämällä yhteyttä SELL-maihin ja kansainvälisiin opiskelijaurheilujärjestöihin sekä tiedottamalla kisoista kotimaassa ja ulkomailla. OLL myös neuvottelee Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa mahdollisesta SELL-kisoille myönnettävästä avustuksesta.

Tutustu järjestäjähakuun tarkemmin täällä.

Lisätiedot

Markku Rantahalvari, tapahtuma- ja koulutusasiantuntija
044 7800 217, markku.rantahalvari@oll.fi

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Futsalin opiskelijoiden EM-kisat revanssihengessä

    Julkaistu:

    Kroatian Splitiin matkustaa Suomesta kolme joukkuetta futsalin OEM-kisoihin. Viime vuonna Puolassa tulokset jäivät laihoiksi, mutta tänä vuonna ei yksikään joukkue ole enää opintomatkalla.

    Lue lisää artikkelista: Futsalin opiskelijoiden EM-kisat revanssihengessä

  • Opiskelijoiden Liikuntaliitto IDUS-päivänä: Laadukas korkeakoululiikunta kaikkien saataville!

    Julkaistu:

    Kansainvälisenä opiskelijaliikunnan päivänä Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) kannustaa opiskelijoita tutustumaan oman korkeakoulun liikuntapalveluihin! Samalla liitto vetoaa nykyisiin ja tuleviin päättäjiin, jotta korkeakoululiikunnan valtakunnallista yhdenvertaisuutta vahvistettaisiin.

    Lue lisää artikkelista: Opiskelijoiden Liikuntaliitto IDUS-päivänä: Laadukas korkeakoululiikunta kaikkien saataville!

  • Markus Halonen: Tiedon levittäminen on tärkeä osa aktiivisuuden edistämistä

    Julkaistu:

    Korkeakoulukulttuurin aktiivisuuden lisääminen on monitahoinen tavoite, jonka saavuttamiseksi kohderyhmää kannattaa lähestyä monesta eri kulmasta. Liikunnan hyödyistä ja liikkumattomuuden haitoista muistuttaminen on tietenkin tärkeää, mutta tarvitaan myös yksityiskohtaisempaa tietoa, kun uuden oppiminen halutaan jalostaa aktiivisuutta lisääväksi toiminnaksi. Tikissä työelämään -hanke järjesti elokuussa 2020 kolmen webinaarin sarja, jossa tarkasteltiin liikunnan hyötyjä mutta myös mahdollisia haittoja muun muassa aivoterveyden ja uusien liikkumisen suositusten näkökulmasta.

    Lue lisää artikkelista: Markus Halonen: Tiedon levittäminen on tärkeä osa aktiivisuuden edistämistä