Opiskelijat ja opettajat haluavat vähentää istumista ja lisätä liikettä opetukseen

Julkaistu: Kategoria: Tiedote Asiasanat:

Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ja Yliopistojen opetusalan liitto YLL käyvät uudella videolla kamppailuun istumisen vähentämisen ja toiminnallinen opetuksen puolesta. Juili lähtee liikahtamalla -videolla tiivistetään, miten paikallaan olosta syntyvä “juili” kesytetään – eli miten opetukseen saadaan virkeyttä ja parempia tuloksia liikettä lisäämällä.

Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ja Yliopistojen opetusalan liitto YLL käyvät uudella videolla kamppailuun istumisen vähentämisen ja toiminnallinen opetuksen puolesta. Juili lähtee liikahtamalla -videolla tiivistetään, miten paikallaan olosta syntyvä “juili” kesytetään – eli miten opetukseen saadaan virkeyttä ja parempia tuloksia liikettä lisäämällä.

“Korkeakouluopiskelijat istuvat päivän aikana jopa 11 tuntia, mikä on terveyden kannalta liikaa. Jo vuonna 2018 julkaistut Korkeakoululiikunnan suositukset edellyttävät, että korkeakoulujen tilaratkaisuja ja toimintakulttuuria muutetaan siten, että istuminen vähenee”, sanoo OLL:n puheenjohtaja Julia Tuuri.

"Korona-ajan etäopetus on yksipuolistanut korkeakouluopetuksen videoseminaareiksi ja lisännyt selvitysten mukaan opettajien ja opiskelijoiden kokemaa uupumusta. Moni opettaja miettii, miten lisätä hyvinvointia ja saada edes jonkinlaista toiminnallisuutta zoom-tunteihin taukojumpan lisäksi”, YLL:n hallituksen jäsen Jonna Kangas lisää.

OLL ja opettajat keräävät myös opettajien ja opiskelijoiden vinkkejä ja kokemuksia “juilin” kesyttämisestä. Vinkkejä kerätään OLL:n Liikkuva korkeakoulu -hankkeen sivustolla osoitteessa oll.fi/juili sekä sosiaalisessa mediassa tunnisteella #juili.

Katso Juili lähtee liikahtamalla -video alta! Video on tekstitetty suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Lisätietoja:

Opiskelijoiden Liikuntaliitto, korkeakoululiikunnan asiantuntija Anni Liina Ikonen, +358 44 780 0219, anniliina.ikonen@oll.fi

Yliopistojen opetusalan liitto YLL / Helsingin yliopiston lehtorit HYL, puheenjohtaja Suvi Kotkavuori, suvi.kotkavuori@helsinki.fi

Yliopistojen opetusalan liitto YLL / Helsingin yliopiston lehtorit HYL, sihteeri Jonna Kangas, jonna.kangas@helsinki.fi

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • #Liikkumalla työkykyä nyt -teemaviikko

    Julkaistu:

    Liikkumalla työkykyä nyt on Opiskelijoiden Liikuntaliiton, Liikkuva opiskelu -ohjelman sekä muiden eri yhteiskunnallisten toimijoiden yhteinen työkykyä edistävä kampanja. Kampanja järjestetään 18.–22.9.2023.

    Lue lisää artikkelista: #Liikkumalla työkykyä nyt -teemaviikko

  • Opiskelijan ihana kamala arki – näin pidät itsestäsi huolta syksyn kiireessä

    Julkaistu:

    Paluu opintoihin ja arkirutiineihin on toiselle aihe kiljua riemusta, kun taas toinen käy läpi kauhunsekaisia tuntemuksia. Toinen nauttii aikatauluista ja suunnittelusta, kun taas toinen haluaisi vielä jatkaa lomailua rennoin mielin. Jotta uuden lukuvuoden alku tuntuisi vähän mukavammalta, kokosimme alle muutaman vinkin piristämään syksyäsi.

    Lue lisää artikkelista: Opiskelijan ihana kamala arki – näin pidät itsestäsi huolta syksyn kiireessä

  • 90 minuuttia nuokkumista vai oppimista?

    Julkaistu:

    Korkeakoulujen luennot venyvät herkästi istumismaratoneiksi. Tauot parantaisivat tutkitusti oppimista, vierystilaa ja terveyttä, mutta miten näitä tiiviitä, 90 minuutin opiskelurupeamia voitaisiin tauottaa? Tässä Acatiimissa julkaistussa artikkelissa pohditaan keinoja istumisen tauottamiseen korkeakouluissa.

    Lue lisää artikkelista: 90 minuuttia nuokkumista vai oppimista?