Lahti 23.-24.11.2016

Lahden ammattikorkeakoululla

Vuoden 2016 toinen korkeakoulujen liikuntatoimien verkostotapaaminen järjestettiin Lahdessa 23.-24.11. Ensimmäisen päivän esitysten yhteisenä teemana oli vähän liikkuvien opiskelijoiden aktivointi. Kuulimme Lahden ammattikorkeakoulun inaktiivisten opiskelijoiden aktivointisuunnitelmasta, YTHS palveluketjun kehittämisestä Joensuussa sekä alle terveysliikuntasuositusten liikkuvien tamperelaisopiskelijoiden liikuntasuhteesta.

Iltaohjelmaksi lahtelaiset olivat järjestäneet ”3H:n treenin”, joka järjestettiin onnistuneesti Lahden kansanopistolla siitäkin huolimatta, että liikuntaohjelman paikka oli pitänyt vaihtaa järjestelyiden viime metreillä. Illallinen nautittiin sympaattisessa Ekokahvila Meamannassa. Ravintola tuntui olleen nappivalinta, sillä sekä ruoka, että miljöö saivat runsaasti kiitosta.

Verkostotapaamisen toisen päivän ohjelma oli varattu työpajoille ja yhteiselle keskustelulle. Päivän aikana pohdittiin korkeakoululiikunnan suositusten päivittämistä sekä korkeakoululiikunnan hyviä käytänteitä ja niiden jakamista. Verkostotapaamisen lopuksi pidettiin myös liikuntatoimien verkoston vuosikokous, jossa tänä vuonna verkosto valitsi keskuudestaan valiokunnan vuosille 2017-2018. Puheenjohtajaksi valittiin Hanna Savander Jyväskylän korkeakoululiikunnasta ja jäseniksi Esko Tirkkonen Tampereen UnipoliSportista, Maija Rihko Turun CampusSportista, Janne Pakarinen pääkaupunkiseudun UniSportilta, Jarkko Tuominen LAMK Sportsista, Pekka Petäkoski Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnasta ja Saara Hanhela Kuopion Sykettä -korkeakoululiikunnasta. Paljon onnea valituille ja suurkiitokset edelliselle valiokunnalle.

Seuraava verkostotapaaminen järjestetään keväällä Jyväskylässä. Nähdään!

Liikuntatoimien verkoston valiokunta 2017. Puheenjohtajaksi valittiin Hanna Savander ja jäseniksi Esko Tirkkonen, Maija Rihko, Janne Pakarinen, Jarkko Tuominen, Pekka Petäkoski ja Saara Hanhela.

Keskiviikko 23.11.

9.30 Avajaiskahvit

9.45 Avauspuheenvuoro – Kehitysjohtaja Jukka Oresto, LAMK

10.30 Lahden Ammattikorkeakoulun eli järjestäjän puheenvuoro, Jarkko Tuominen

11.00 Korkeakoulujen kuulumiskierros: 3 pointtia (aloitus)

12.00 Lounas – Opiskelijaruokala

13.00 Miten liikuntapalvelut voisivat aktivoida uusia liikkuja, Tuisku Van Renterghem, liikunnanohjaajaopiskelija Haaga-
Helia, Lamk Sports harjoittelija

14:00 YTHS palveluketjun kehittäminen Joensuussa, Matias Vainio, Korkeakouluharjoittelija Sykettä Susirajalla – Joensuun korkeakoululiikunta

14:45 Miten tamperelaiset korkeakouluopiskelijat kokevat liikunnan arjessaan – Kvalitatiivisen tutkimuksen tuloksia, Anne Leppänen

15.30 Iltapäiväkahvit

16:00 Liikunta: 3H:n treeni

17:30 Kirjautuminen hotelliin

19:30 Illallinen

Torstai 24.11.

9.00 Kansainvälinen korkeakoululiikunnan ja -urheilun päivä (International Day of University Sport) – Bennie Wardi, OLL:n puheenjohtaja

9:15 Työpaja 1: Korkeakoululiikunnan suositusten päivittäminen

10.30 Työpaja 2: Korkeakoululiikunnan tietopankki tutuksi

12.30 Lounas

13.30 Korkeakoulujen liikuntatoimien verkoston vuosikokous

14.30 Lähtökahvit