Kemi 25.–26.11.2015

Lapin ammattikorkeakoululla

Paikallisväestön hämmästykseksi korkeakoulujen liikuntatoimien verkosto kokoontui runsain joukoin Kemiin 25-26.11. Virallisessa ohjelmassa mm. opittiin uutta kehonkielestä ja somesta, mietittiin, miten koulutussäästöt vaikuttavat korkeakoulujen liikuntapalveluihin ja jaettiin hyviä toimintatapoja korkeakoululiikunnan arjesta mm. monikulttuurisuuden huomioinnin, ohjaajista huolehtimisen ja uusien liikkujien saavuttamisen osalta.

Lapin korkeakoululiikunnan Jukka ja Mika olivat järjestäneet meille myös mahtavan iltaohjelman Ruotsin puolella Kukkolankoskella, missä pääsimme kisailemaan, saunomaan ja juttelemaan rennommin. Illan aikana tulikin laitettua kuntoon parinkin korkeakoulun liikuntapalvelut! Ryhmäkisailussa voiton vei ylivoimaisesti (muttei yllättäen) joukkue, jossa oli runsaasti OLL:n asiantuntemusta.

Tapaamisessa pidettiin myös verkoston vuosikokous, jossa sovittiin, että jatkossa tapaamisiin otetaan entistä enemmän mukaan myös koulutuksellista näkökulmaa. Verkoston ensi vuoden painopisteeksi sovittiinkin verkostotoiminnan kehittäminen valiokunnan johdolla. Seuraava verkostotapaaminen järjestetään toukokuussa 2016 SELL-kisojen yhteydessä Tampereella.

Kiitos kaikille tämän tapaamisen osallistujille aktiivisista keskusteluista ja hyvästä yhteishengestä!

Torstai 25.11.

9.45 Avauspuheenvuorot

Markku Tarvainen, Lapin Korkeakoulukonserni

OLL:n edustaja (+ esittäytymiskierros)

10.30 Kehonkieli työkaluna (alustaja näyttelijä Kimmo Hirvenmäki)

11.30 Hyvinvointipalvelut ja urheiluakatemia Lapin korkeakouluissa
12.00 Lounas
13.00 Sosiaalinen media asiantuntijan työkaluna (alustaja tiedottaja Heli Lohi)

14.00 Lapin ammattikorkeakoulun liikuntapalvelut
15.00 Korkeakoulujen kuulumiskierros (aloitus)

Illanvietto Kukkolankoskella

Torstai 26.11.

9.00 Korkeakoululiikunta ja korkeakoulujen tiukentuva talous
10.30 Työpaja 2: Korkeakoululiikunnan hyvät käytänteet ja edulliset, pienet teot arjessa

Vaihe 1:

Liikuntapalvelujen kampanjat/ teemaviikot

Uusien liikkujien huomiointi

Toimivat tilaratkaisut

Vaihe 2:

Innostavat ohjaajat -> innostava toiminta

Liikkuva kampus (+ ENAS Conference -kuulumiset)

Monikulttuurisuus ja liikuntapalveluiden saavutettavuus

12.30 Lounas
13.30 Korkeakoulujen liikuntatoimien verkoston vuosikokous
14.30 Lähtökahvit