OLL: Liikunnasta leikkaaminen tarkoittaa tulevaisuuden työkyvystä leikkaamista

Opiskelijoiden ja nuorten koronan kurittama hyvinvointi kaipaa lisää rahaa eikä leikkauksia. Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) pitää anteeksiantamattomana valtion budjettiin suunniteltuja liikunta-, nuoriso- ja kulttuurialojen leikkauksia.

Liikunnassa leikkaukset kohdistuisivat uusien liikuntamahdollisuuksien rakentamiseen ja matalan kynnyksen liikuntaa tuottavaan kansalaistoimintaan.

Korkeakouluopiskelijoiden kannalta liikunnan leikkaukset ovat erityisen kriittisiä, sillä liikuntaan osoitetut valtion koronatuet eivät ole koskeneet korkeakoululiikuntaa.

Opiskelijoiden hyvinvoinnin ongelmat ovat korostuneet pandemian aikana. Kyselyjen mukaan yli puolet opiskelijoista on tuntenut itsensä koronakriisin vuoksi entistä yksinäisemmäksi. Korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyteen liittyvien terveydenhuollon käyntien on raportoitu lisääntyneen selvästi enemmän vanhempiin ikäluokkiin verrattuna.

– Nuorena opitut tavat huolehtia omasta terveydestään, liikkua ja tauottaa paikallaanoloa kantavat kauas työelämään. Liikunnan leikkaukset on peruttava, ja sitä vastoin on panostettava tämän hetken ja tulevaisuuden hyvinvointiin. Matalan kynnykset liikuntamahdollisuudet tarvitsevat nyt tukea ja kehittämistä, ei leikkaamista, painottaa OLL:n puheenjohtaja Julia Tuuri.

Lisätietoja

Varapuheenjohtaja Essi Lumme
essi.lumme@oll.fi
044 780 0216

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • OLL:n puheenjohtaja: Suomi liikkeelle -ohjelma on jäämässä opiskelijoiden osalta vajaaksi

    Julkaistu:

    Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) puheenjohtaja Emilia Junnila näkee hallitusohjelmaan sisältyvässä Suomi liikkeelle -ohjelmassa mahdollisuuksia opiskelijoiden liikkumisen lisäämiseen. Samalla hän on huolissaan opiskelijoihin kohdistuvista leikkauksista, jotka voivat vesittää hyviäkin liikuntakirjauksia.

    Lue lisää artikkelista: OLL:n puheenjohtaja: Suomi liikkeelle -ohjelma on jäämässä opiskelijoiden osalta vajaaksi

  • Nostamme opiskelijat mukaan liikkumisen edistämiseen

    Julkaistu:

    Opiskelijoiden ongelmat jäävät pärjäämisnarratiivin peittoon ja se on nuoruuden syy, kirjoittaa OLL:n pääsihteeri Niko Peltokangas. Liitto kampanjoi eduskuntavaaleissa sen puolesta, että opiskelijat tunnistetaan omana ryhmänään liikkumisen edistämisen lainsäädännössä.

    Lue lisää artikkelista: Nostamme opiskelijat mukaan liikkumisen edistämiseen

  • Korkeakoululiikunta on huomioitava korkeakoulujen rahoituksessa

    Julkaistu:

    Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi on viime vuosina kriisiytynyt, minkä vuoksi korkeakoulujen liikunnan rahoitukseen tulisi panostaa enemmän, kirjoittaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Emilia Junnila. Suurempien kriisien ja liikkumattomuuden kustannusten ehkäisemiseksi tulee panostukset tehdä nyt.

    Lue lisää artikkelista: Korkeakoululiikunta on huomioitava korkeakoulujen rahoituksessa