Mio Kortelainen valittiin Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtajaksi 2024

Julkaistu: Kategoria: Tiedote Asiasanat:

Ensi vuonna 100 vuotta täyttävän OLL:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mio Kortelainen Laurea-ammattikorkeakoulusta. Tänä vuonna puheenjohtajavaalin asetelmat eivät olleet selvillä ennakkoon, vaan lopullista ehdokasasettelua saatiin jännittää viime hetkille saakka.

Torstaina 9. marraskuuta Tampereella päättyneessä liittokokouksessa OLL:n uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Tomas Kurenniemi Aalto-yliopistosta ja Marika Uusi-Illikainen Jyväskylän yliopistosta. Hallituksen jäseneksi valittiin Tiia Tjukanov Moveo-liikuntapalveluista.

“Opiskelijoiden hyvinvointi ja fyysinen aktiivisuus ovat nyt ajankohtaisempia aiheita kuin koskaan ja ne on otettava päätöksenteossa entistä paremmin huomioon. Yhdenvertaisuus on hyvinvoinnin kulmakiviä, ja siihen liittyy keskeisesti myös liikuntapalvelujen saavutettavuudesta huolehtiminen”, uusi puheenjohtaja Kortelainen sanoo.

Liittokokouksessa keskusteltiin myös OLL:n tulevaisuudesta uuden strategiakauden kynnyksellä. Kokous päätti uudesta jäsenmallista, jonka myötä se kutsuu myös korkeakoulut varsinaisiksi jäseniksi edistämään opiskelukykyä ja hyvinvointia liikunnan näkökulmasta.

“Ensi vuonna juhlimme opiskelijaliikunnan 100-vuotista historiaa, mutta liikunnallisen elämäntavan vakiinnuttaminen osaksi opiskelijaelämää vaatii vahvasti tulevaisuuteen katsomista”, Kortelainen summaa.

“Tämän vuoden aika olemme vahvistaneet verkostojamme niin päättäjien kuin muiden liikunta- ja opiskelijakentän toimijoiden kanssa. Olemme käyneet rakentavia keskusteluja esimerkiksi Suomi liikkeelle -ohjelman toteuttamisesta ja korkeakoululiikunnan roolista esimerkiksi ministerien kanssa. Liiton uuden hallituksen on hyvä jatkaa kehittämistyötä yhdessä jäsenistön, päättäjien ja muiden kumppaneidemme kanssa”, puheenjohtaja Emilia Junnila kommentoi.

Vuoden Liekehtijä -palkinto Tampereelle ja OLL-malja Kajaaniin

Keskiviikkoiltana liittokokous vieraili Tampereen Raatihuoneella kaupungin kutsumana. Tilaisuudessa jaettiin vuosittaiset palkinnot korkeakoululiikunnan kehittämisessä ansioituneille toimijoille. Vuoden Liekehtijäksi valittiin Tampereen korkeakoulujen liikuntapalvelujen, SportUnin liikuntakeskusvastaava Helena Collin. Collin on osoittanut poikkeuksellista aktiivisuutta liikuntatoimien verkostossa. Hän on käyttänyt aikaansa ja osaamistaan liiton toiminnan ja liikuntapalvelujen yhteistoiminnan edistämiseen, ja toiminut siinä esimerkkinä muillekin.

OLL-malja puolestaan on kiertopalkinto, joka luovutetaan liikuntatoiminnan saralla ansioituneelle liiton jäsenyhteisölle. Tänä vuonna malja luovutettiin Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta KAMO:lle. KAMO on tehnyt esimerkillistä työtä esimerkiksi hyvinvointituutoroinnin osalta viimeisten vuosien aikana. Kajaanilaiset ovat myös osallistuneet liiton toimintaan aktiivisesti ja järjestäneet kuluneena vuonna merkittävän määrän liikuntatapahtumia paikallisesti.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Emilia Junnila
emilia.junnila@oll.fi,
+358 44 7800 210

Pääsihteeri Niko Peltokangas
niko.peltokangas@oll.fi
+358 44 780 0210

Sinua voisi kiinnostaa myös