Liikuntapoliittinen vaikuttaminen tuottaa tulosta: jaossa miljoona euroa korkeakouluopintojen liikunnallistamiseen

Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) on tyytyväinen korkeakouluyhteisöille suunnattuun Suomi Liikkeelle -ohjelman rahoitukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa huhtikuussa lukuvuodelle 2024–2025 valtionavustuksen, jossa jaossa on enintään miljoona euroa Liikkuva opiskelu -ohjelman toteutukseen korkeakouluissa.

Avustusten päätavoitteena on tukea liikunnallisen toimintakulttuurin vahvistumista ja vakiintumista korkeakouluissa. Tavoitteen täyttymisen kannalta on tärkeää, että opiskelija- ja ylioppilaskunnat ovat mukana rahoitettavissa hankkeissa. Liitto katsoo, että ainoastaan näin voidaan taata koko korkeakouluyhteisön osallistuminen opintojen liikunnallistamiseen.

Orpon hallituksen Suomi Liikkeelle -ohjelma on liikuntapoliittisen vaikuttamistyön tulosta ja nyt avattava avustushaku on edunvalvontavoitto. Liikkuva korkeakoulu -toiminnan rahoituksen vakiinnuttaminen on Opiskelijoiden Liikuntaliiton pitkäaikainen vaikuttamistyön tavoite, eli emme jatkossakaan tyydy vain kertaluontoiseen avustukseen”, Liikkuva korkeakoulu -toiminnasta vastaava varapuheenjohtaja Marika Uusi-Illikainen kommentoi.

100-vuotisjuhlavuottaan viettävän liiton toiminnan keskiössä on korkeakouluopiskelijoiden liikkumisen ja liikunnan sekä opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen.

Korkeakouluopiskelijoista puhuttaessa on kyse yli 300 000 henkilön ryhmästä, jonka opiskelu- ja työkyvyn turvaaminen jo opiskeluaikana on oleellista. Korkeakouluopiskelijat jätetään usein yksin ratkomaan ja kustantamaan liikuntaharrastuksia ja työergonomiaa koskevat asiat.

Avustusten hakuaika alkaa alustavasti huhtikuussa ja kestää viisi viikkoa. OKM järjestää avustusten hakemisesta infotilaisuuden perjantaina 5.4. klo 12.00–14.00 Teamsin välityksellä. Tilaisuuteen tulee ilmoittautua viimeistään 3.4. OKM:n verkkosivujen kautta.

Lisätietoja:

Marika Uusi-Illikainen
1. varapuheenjohtaja
+358 44 7800 216
marika.uusi-illikainen@oll.fi

Anni Liina Ikonen
korkeakoululiikunnan asiantuntija
anniliina.ikonen@oll.fi
+358 44 780 0219

Sinua voisi kiinnostaa myös