Liikunnalle rahaa budjettiriihessä
Suomen hallituksen budjettiriihi on takana. Osallistuimme yhdessä SYL:n ja SAMOKin kanssa budjettiriihipäivystykseen 17.9.2019 Säätytalolla. Yhteisen päivystyksen tarkoituksena oli muistuttaa neuvottelijoita opiskelijoiden huomioimisesta budjettineuvotteluissa neuvottelijoiden saapuessa Säätytalolle.
Budjettiriihen neuvottelujen tulokset julkaistiin saman päivän iltana. Iloksemme liikunnalle ja urheilulle on tulossa enemmän rahoitusta kuin edellisen hallituksen aikana. OLL on ollut osana liikuntakenttää vaikuttamassa siihen, että liikunnan ja urheilun rahoitus kasvaa. Seuraavaksi huolehdimme siitä, että liikunnan rahoitus ohjautuu myös opiskelijaliikunnan edistämiseen.
Riihen tulokset olivat liikunnan osalta seuraavanlaisia:
“Poikkihallinnolliseen liikkumisohjelmaan ehdotetaan 6 miljoonan euron ja liikuntapaikkarakentamiseen 2 miljoonan euron määrärahaa vuonna 2020. Liikunnan ja huippu-urheilun edistämiseen ehdotetaan 4,8 miljoonan euron lisäystä vuonna 2020. Liikuntapoliittisen selonteon toimeenpanoon varataan 6,2 miljoonaa euroa vuonna 2021 sekä 4,5 miljoonaa euroa vuosina 2022 ja 2023.”
Jatkamme vaikutustyötä varmistaaksemme, että opiskelijaliikunta aidosti saa tarvitsemansa rahoituksen.
Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Liikunnallista elämäntapaa edistävien järjestöjen kumppanuustyö etenee
Julkaistu:Kumppanuuspöytä II kokosi yhteen liikunnallista elämäntapaa edistävien, valtion yleisavustusta saavien järjestöjen edustajat toiseen viralliseen, yhteiseen tapaamiseenHelsinkiin keskiviikkona 7.10. Tapaamisessa tehtiin tilannekatsaus tähän asti tehtyyn työhön, ja suunnattiin katseita kohti marraskuuta ja ministeri Poutalan Pyöreää pöytää.
Lue lisää artikkelista: Liikunnallista elämäntapaa edistävien järjestöjen kumppanuustyö etenee
-
Liikunnallista elämäntapaa edistävät järjestöt yhteistyöhön
Julkaistu:Liikunnallista elämäntapaa edistävät, valtion yleisavustusta saavat järjestöt ovat aloittaneet yhteistyön liikunnallisen elämäntavan edistämisen roolituksista ja yhteisestä vaikuttamisesta.
Lue lisää artikkelista: Liikunnallista elämäntapaa edistävät järjestöt yhteistyöhön
-
Liikunnallinen elämäntapa korkeakoululakeihin – OLL julkaisi eduskuntavaalitavoitteensa
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) tavoitteena on vahvistaa korkeakoulujen roolia opiskelijoiden liikkumisolosuhteiden kehittäjinä ja saada korkeakouluopiskelijat liikuntapolitiikassa esiin omana toimijaryhmänään.
Sivua päivitetty viimeksi 11.9.2020