Leikkivä ihminen uskaltaa liikkua korkeakoulussa

Tässä blogitekstissä Tuire Ranta-Meyer Metropolian ammattikorkeakoulusta pohtii, saako ammattikorkeakoulussa olla mielikuvittelujohtajia ja hulluusmestareita, kuten Littlen toimistossa? Voisiko luova, tänään vähän hassahtaneelta tuntuva idea olla huomenna kehitystä eteenpäin vievä voima? Löytyykö korkeakoululiikuntaan sellaisia näkökulmia, joissa opiskelijan ei tarvitse puhkua urheilullista voimaa voidakseen osallistua, harrastaa omilla ehdoillaan ja nauttia fyysisestä aktiivisuudesta askel − tai vaikkapa ranteen pyöritys kerrallaan.

”Yrityksessäni pitää jokaisen oppia olemaan hullutteleva ja typerä joka päivä. Niinpä kysyn alaisiltani heidän esitellessään vaikkapa uutta talosuunnitelmaa, että ”emmekö voisi rakentaa sitä vaahtokarkista?”

Vaikkei uskoisi, tämä amerikkalaisen arkkitehtitoimisto Little & Associates johtajan Bill Littlen menestysresepti on Metropoliassa käynnistyneen MyActive Campus -hankkeen tärkeä taustaideologia. Miten nämä kaksi asiaa, yrityksen johtaminen ja uuden itähelsinkiläisen Myllypuron jättikampuksen liikunnallisen arkiaktiivisuuden edistämishanke liittyvät toisiinsa?

Suutarin lapset

Äitini oli liikunnanopettaja, mutta toimi eri paikkakunnalla kuin missä itse kävin opintieni. Hänen koulussaan hiihdettiin, suunnistettiin, opeteltiin telinevoimistelua, taitoluistelun salchow-hyppyjä ja kaarien linjeerausta. Minun luistelutuntini puolestaan rajoittui siihen, että opettaja käski meitä oppilaita kiertämään radan 20 kertaa, jonka jälkeen pääsimme pois. Neljän lapsen katraan kanssa äitini ani harvoin jaksoi lähteä enää meitä vapaa-aikanaan opettamaan liikunnan saloihin.

Niinpä minusta ei tullut edes harrastajaurheilijaa. En osunut pesäpalloon kuin sattumalta ja korkeushypyssä saksasin riman yli, kunnes vasta pikkusiskoni jossain vaiheessa opetti floppaamaan.

Omat lapsenikin ovat olleet liikunnallisesti kömpelöitä. Urheilu ei suinkaan nostanut heidän itsetuntoaan, vaan pikemminkin ahdisti ja lannisti. Pakko on lisäksi kasvatuksessa paha sana, eikä mikään houkuttelu tai lahjonta saanut heitä todella innostumaan tarjolla olevista lajeista. Helsingin keskustassa asuvina tuntui lisäksi todella turhauttavalta pakata lapset ja sukset autoon, ajaa miltei 10 kilometriä Paloheinään hiihtämään ja palata 3 km:n lenkin jälkeen toiset 10 km kotiin.

Ei mitään järkeä, muttei vaihtoehtojakaan!

Asioiden opettelu ja liikunta kuuluvat yhteen

Tiedämme kaikki, että aivot hyötyvät siitä, että ihminen liikkuu, hengästyy, hikoilee ja nostaa pulssiaan. Liikunta pitää huolta kropan koko verisuonistosta ja hyödyttää samalla pieniä suonia aivoissa. Aivosolujen kasvutekijän (neurotropiini) määrä lisääntyy merkittävästi juuri liikunnan jälkeen. Näin solujen syntyminen hippokampuksen alueella kiihtyy.

Siksi olisi fiksua yhdistää toisiinsa vaativien asioiden opettelu ja liikkuminen: kun liikunta yhdistetään kiinnostavaan tekemiseen, hippokampuksen koko ja muistikapasiteetti voivat kasvaa.

Kuvassa 5 ihmistä rinkimuodostelmassa aulatilassa. Heillä on reppuselässä ja päässään pyöräilykypärät.
Arkiliikkuminen korkeakoulukampuksella on mielekästä, kun saa valita itseä houkuttelevan lajin.

Aivoliiton mukaan liikunta nopeuttaa ajattelua ja parantaa tarkkaavaisuutta. Aerobinen liikunta parantaa prosessointinopeutta, toiminnanohjausta ja muistia. Liikkumisella voidaan parantaa kognitiivista suoriutumista nopeasti. Myös aivojen verenkierto sekä hapen ja ravinnon kulku nopeutuvat, ja erityisesti kestävyyslajit, kuten juoksu, kävely, pyöräily, hiihto ja uinti, ovat melko helposti kenen tahansa ulottuvilla.

Tiedosta ei sinänsä ole pulaa. Miksi siis emme saamastamme informaatiosta huolimatta aina tee arjessa valintoja, jotka edistäisivät hyvinvointiamme?

Miksi mieluummin menemme kampuksella sohvalle tai heittäydymme säkkituoliin sen sijaan, että lähtisimme hyppimään hyppynarulla kampuksen ympäri tai haastaisimme opiskelukaverit pussijuoksukisaan korkeakoulukiinteistön pitkillä käytävillä? Tähän kysymykseen käynnistämäni MyActive Campus -hanke etsii sekä vastauksia että tekee aktiivisia toimia laskeakseen kynnystä korkeakoululiikuntaan.

Leikkivä ihminen

Kaikessa toiminnassani lähtökohtana on, että tulee elää niin kuin opettaa. Miksi opiskelijat yhtäkkiä ryhtyisivät taukojumppaamaan tai roikkumaan oleskeluaulan puolapuissa, jos he eivät koskaan näe opettajiensa tai muun henkilökunnan sitä tekevän? Miten terveyspääoman kartuttaminen tulevaa työelämää varten olisi luonteva osa korkeakouluyhteisön toimintaa, jos siitä ei kukaan puhu eikä se näy kampusarjessa. Jos jokainen pelkää nolaavansa itsensä tai muiden tölläävän, miten koskaan uskallamme ylittää mukavuusaluettamme?

Jotta liikkuminen olisi mielekästä, on tärkeää saada liikkua tavalla, josta itse pitää.

Tarjolla tulee olla todella iisiä meininkiä ja sellaiseen aikaan, jolloin kampuksella on muutakin toimintaa. Vain valioyksilöt jaksavat tulla koulun spinning-tunnille kello seitsemältä aamulla tai ovat uineet 10 kilometriä uimahallissa ennen ensimmäisen tunnin alkua. Me muut, tavallisemmat tapaukset, tarvitsemme kannustusta, muistutusta, maanittelua, houkuttelua ja yhteisöllistä ryhmään kuulumisen tunnetta, jotta tavaksi muodostunutta päivärutiinia tulisi rikottua liikuntahetken verran.

Tarvitsemme kipeästi leikkimielisempää kulttuuria korkeakouluopintoihin ja sen tunnustamista, että oppiminen tehostuu kun osataan sopivasti rentoutua, kokea kaikilla aisteilla ja luottaa alitajunnan voimaan.

I have dream, ja se liittyy siihen, että ammattikorkeakouluissa niin opettajat kuin opiskelijatkin lakkaisivat ottamasta itseään niin vakavasti, etteivät voisi käyttää osaa koulupäivästä silloin tällöin vaikkapa jumppapallon päälle pötkähtämiseen, lähipuissa kiipeilyyn tai opintokason teemaan liittyvään geokätkeilyyn. Juoksuaskel, kapuaminen, riippuminen, ryömiminen, hiiviskely ja tanssahtelu muovaavat aivoja synnyttämällä synapsien välille uusia yhteyksiä. Liikunta myös vapauttaa aivojen välittäjäaineita ja stimuloi aivojen plastisuutta eli mukautuvuutta. Kukapa oikeasti haluaisi jo opiskeluaikanaan sementoitua ja menettää kykynsä kehittyä. Gail Sheehyn sanoin:

”Jos emme muutu, emme kasva. Jos emme kasva, emme oikeastaan elä ollenkaan.”

Irti suorituskeskeisyydestä ja vakavaotsaisuudesta

Kuvassa kolme Metropolia My Active Campus -hankkeen työntekijää. Henkilöt istuvat ja tasapainoilevat suurilla keikkuvilla tuoleilla.

MyActive Campus hankkeen väki tutustumassa LAB-ammattikorkeakoulun Lahden kampuksen tiloihin ja liikunta-aktiviteettien edistämiseen.

Kiteytetysti voisi sanoa, että MyActive Campus -hanke on ottanut päämääräkseen lisätä homo ludensin eli leikkivän ihmisen esiintyvyyttä Myllypuron kampuksella.

Leikki on filosofi Johan Huizingan mukaan keskeinen osa kulttuurin syntyä. Leikkivälle ihmiselle on hyvä antaa hieman tarvikkeita, riittävästi vapautta etsiä omaa liikuntalajiaan, uskallusta olla oma itsensä mukautumispaineista huolimatta. Sen lisäksi hänen täytyy kokea olevansa korkeakouluyhteisössä henkisesti turvassa ja kuuluvansa yhteisöön, jolla on lähtökohtaisesti hyväksymisen katse jäseniään kohtaan.

Parhaimmillaan korkeakoulukampus voi muodostua vahvan itsetunnon rakentumisen turvasatamaksi ystävällisesti vilkkuvine valoineen ja leppoistelun hengessä rakennettuine taukoliikuntapaikkoineen.

Huizingan sanoin se voi olla taikapiiri, raja leikin ja muun maailman välillä niin, että voi kokea itsensä liikunnallisesti itsensä riittävän taitavaksi tulevaa työelämää varten.

FT, dosentti Tuire Ranta-Meyer

Metropolian yhteistyöstä ja verkostoista vastaava johtaja, Metropolia-säätiön asiamies

MyActive Campus on Metropolian ja sen opiskelijakunta METKAn kolmivuotinen, URLUS-säätiön rahoittama yhteinen hanke, jonka tavoitteena on luoda Myllypuron kampukselle alusta alkaen fyysiseen aktiivisuuteen houkuttelevaa kulttuuria. Ranta-Meyerin ideoimassa hankkeessa pilotoidaan matalan kynnyksen taukoliikuntapaikkoja, helppoja ja hauskoja liikuntamuotoja ja ulkoilureittejä.

Kuvassa blogin kirjoittaja Tuire Ranta-Meyer.

Lähteet:

The Master of Maddness http://clt.biz/bizprofile/the-master-of-madness/

Aivoliitto. Ks. https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/artikkelit/aivot-rakastavat-liikuntaa/

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • COVID-19 pandemian vaikutukset korkeakoululiikuntaan

    Julkaistu:

    Valtion liikuntaneuvosto (VLN) teetti kevään lopulla selvityksen liikunta-alan tilanteesta. Selvityksestä unohtuivat kokonaan korkeakoulujen liikuntapalvelut. Opiskelijoiden liikuntaliitto laati VLN:n kyselylomakkeiden pohjalta oman kohdennetun kyselyn korkeakoululiikuntatoimijoille.

    Lue lisää artikkelista: COVID-19 pandemian vaikutukset korkeakoululiikuntaan

  • Unohtakaa lapset, pelastakaa aikuiset!

    Julkaistu:

    Tuleeko sinulle mieleen aihetta joka kerää yhtä varauksettoman kannatuksen läpi puoluekentän kuin liikkumisen lisäämisen suomalaisten arkeen?

    Lue lisää artikkelista: Unohtakaa lapset, pelastakaa aikuiset!

  • Pieni palvelus opettajalta opiskelijalle - Suuri harppaus aktiiviselle korkeakoulukulttuurille

    Julkaistu:

    Artikkeli on julkaistu Yliopistopedagogiikka-lehdessä 22.8.2019. Saatavilla https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2019/08/22/palvelus-opettajalta-opiskelijalle/. Tähän blogitekstiin viitatessasi merkitsethän viitteeksi alkuperäiseen artikkeliin: Ikonen, A. L., Hakala, T. Kantomaa, M. & Pesola, A. (2019). Pieni palvelus opettajalta opiskelijalle – suuri harppaus aktiiviselle korkeakoulukulttuurille. Yliopistopedagogiikka, 26(2).

    Lue lisää artikkelista: Pieni palvelus opettajalta opiskelijalle - Suuri harppaus aktiiviselle korkeakoulukulttuurille