Essi Lumme: Opiskelijoiden hyvinvoinnin ja liikkumisen edistämisen tulevaisuudesta päätetään nyt!
Kuka tarvitsee Opiskelijoiden Liikuntaliittoa? Puheenjohtaja Essi Lumme käynnistää keskustelua OLL:n tulevaisuudesta.
Tuoreiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen tulosten mukaan yhä useampi korkeakouluopiskelija voi huonosti. Pahoinvointi on kokonaisvaltaista – henkistä ja fyysistä. Samaan aikaan yhä useammassa opiskelija- ja ylioppilaskunnassa pohditaan, mistä voisi leikata, jotta raha saataisiin riittämään. Harmillisen usein leikkauslistalle päätyy liikkumista edistävä toiminta.
Liikunnasta leikkaaminen tarkoittaa usein OLL:n jäsenmaksusta säästämistä eli jäsenyydestä eroamista. Eroamiset kaventavat puolestaan liiton toimintaa ja siten yhteisiä resurssejamme opiskelijoiden liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Samaan aikaan yhä suurempi osa voimavaroistamme kuluu olemassaolomme perustelemiseen. On selvää, ettei minkään järjestön toiminta jatku pitkään tehokkaana tällä kaavalla.
Mikä siis on roolimme yhteiskunnassa? Kuka meitä tarvitsee? Kun yhtäällä keskustellaan eroamisesta, toisaalla työmme korkeakoululiikunnan ja liikkuvan korkeakoulun kehittämisessä tuottaa tulosta. Saamme kiitosta antoisista keskusteluista jäsenyhteisöjen kanssa, kun taas toisia jäsenyhteisöjä on vaikea innostaa keskustelemaan liikuntapalveluista ja liikkeen lisäämisestä opiskeluun. Meitä tarvitaan jatkuvasti jossain päin korkeakoulukenttää, mutta pari opiskelija- ja ylioppilaskuntaa ja muutama korkeakoululiikunnan toimija eivät voi lopulta pitää liittoa pystyssä.
Yhteinen vastuu opiskelijoita kohtaan
Lainsäädännössä opiskelija- ja ylioppilaskuntien tehtäviksi on määritelty laajasti opiskelijoiden yhteiskunnallisten, sosiaalisten ja henkisten sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan liittyvien pyrkimysten edistäminen. Riittävään liikkumiseen nojaava opiskelukyky ja hyvinvointi liittyvät kaikkiin näihin pyrkimyksiin.
Tilanteeseen on onneksi herätty, sillä vuonna 2020 hyväksytyn järjestöstrategian ohjaamina olemme aloittaneet tulevaisuuden jäsenyysmallien kartoittamisen. Laadimme tätä varten perustetun työryhmän kanssa selontekoa mahdollisista jäsenmalleja esiteltäväksi ensi syksyn liittokokouksessa. Vuoden aikana käymme jäsenyhteisöjen kesken keskustelun liittomme tulevaisuudesta. Toivomme, että löydämme suunnan, jolla turvamme kaikkien Suomen korkeakouluopiskelijoiden liikkumiseen liittyvän edunvalvonnan.
On tärkeää, että mahdollisimman monen korkeakoulun opiskelijoita osallistuu tulevaisuudestamme päättämiseen. Siksi meidän tulee saan keskusteluun mukaan myös opiskelija- ja ylioppilaskunnat, jotka eivät ole jäseniämme. OLL:n jäseniä tai ei, opiskelijoiden istumisen vähentäminen ja liikuntamahdollisuuksien kehittäminen ovat yhteinen vastuumme opiskelijoita kohtaan.
Tartuthan tilaisuuteen ja vaikutat opiskelijoiden liikkumisen edistämisen tulevaisuuteen! Osallistu ja tuo oma näkemyksesi mukaan!
Essi Lumme

Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Liisa Reinola: Korkeakouluopiskelijat ‒ helposti unohdettu käyttäjäryhmä
Julkaistu:Usein puhutaan lasten ja nuorten liikunnasta ja heidän tasa-arvoisista harrastusmahdollisuuksistaan. Kuinka tietyt lajit ovat kalliita harrastaa, mutta kuinka liikunta on tärkeää kehityksen, sosiaalisten suhteiden ja jopa terveyden kannalta. Kun heidän asiansa on saatu jotenkin kuntoon, hypätään useampi kymmenen vuotta eteenpäin ja keskustellaan vanhusten liikuntamahdollisuuksista. Liikunta näytteleekin todella suurta osaa heidän terveytensä ja toimintakykynsä tukemisessa. Heille täytyy siis tarjota mahdollisuus turvalliseen kuntosaliharjoitteluun, lähellä olevat lenkkipolut ja kaupungin liikuntapalveluiden ohjatut eläkeläisryhmät.
Lue lisää artikkelista: Liisa Reinola: Korkeakouluopiskelijat ‒ helposti unohdettu käyttäjäryhmä
-
Yhdenvertaisuuden edistäminen osana OLL:n kaikkea toimintaa
Julkaistu:Yhdenvertaisuuden edistäminen on läsnä kaikilla osa-alueilla toiminnassamme. Toimintaa ohjaa OLL:n laaja yhdenvertaisuussuunnitelma, joka päivitettiin tänä vuonna. Päivitetty suunnitelma hyväksyttiin 2.–3. marraskuuta pidetyssä liittokokouksessa Vuokatissa. Suunnitelma avaa yhdenvertaisuuden käsitteitä ja OLL:n toimintaa yhdenvertaisuuden edistämisessä. Lisäksi suunnitelmassa on tuodaan esiin OLL:n olevan feministinen ja antirasistinen järjestö.
Lue lisää artikkelista: Yhdenvertaisuuden edistäminen osana OLL:n kaikkea toimintaa
-
SELL-kisojen isännöinti tarjoaa mahdollisuuden kansainväliseen profiloitumiseen
Julkaistu:SELL Student Games on kansainvälinen korkeakouluopiskelijoille tarkoitettu opiskelijaliikuntatapahtuma. Toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna pidettävien SELL-kisojen järjestämisestä vastaavat vuoroin neljä SELL-maata: Suomi, Viro, Latvia ja Liettua. Vuonna 2025 on jälleen Suomen vuoro isännöidä kisoja.
Sivua päivitetty viimeksi 28.3.2022