Jatkokysely koronan vaikutuksista korkeakoululiikuntaan on nyt ulkona
Elämme yhä koronan vaikutusten kanssa ja eritasoisia rajoituksia on yhä voimassa ympäri Suomea. Haluamme selvittää korkeakoululiikunnan tilannetta jatkoksi viime vuotiselle kyselylle. Kysely on koostettu aiempien kysymysten pohjalta.
Toteutimme viime vuonna kyselyn koronan vaikutuksista korkeakoululiikuntaan. Saimme silloin selville, ettei yksikään korkeakoululiikunta ole toiminut normaalisti keväällä 2020. Jopa 45 prosenttia toiminnasta oli keskeytettynä ja tuelle oli tarvetta.
Kyselyssä selvisi, että korkeakoululiikunnan merkitys osana korkeakoulukulttuuria korostui entisestään. Vaikka osa toiminnasta pystyttiin toteuttamaan erilaisin keinoin, sosiaalinen puoli jäi korkeakoululiikunnasta pois.
Lue pidempi kooste vuoden 2020 kyselystä täältä.
Elämme yhä koronan vaikutusten kanssa ja eritasoisia rajoituksia on yhä voimassa ympäri Suomea. Haluamme selvittää korkeakoululiikunnan tilannetta jatkoksi viime vuotiselle kyselylle. Kysely on koostettu aiempien kysymysten pohjalta.
Tavoitteenamme on saada jatkokyselyyn vastaus kaikilta korkeakoululiikunnan tuottajilta Suomessa. Tuloksista julkaistaan kooste ja vertailu edelliseen kyselyyn myöhemmin tänä vuonna.

You may also be interested in
-
President of the Finnish Student Sports Federation: The Finland on the Move programme not properly implemented for students
Published:Emilia Junnila, President of the Finnish Student Sports Federation, sees potential in the Finland on the Move programme included in the Government Programme to make students more active. However, she is concerned about cuts affecting students, which can scupper any good intentions.
-
We will include students in the promotion of exercise
Published:The problems of students are hidden beneath the coping narrative, and the cause is their youth, writes Niko Peltokangas, Secretary General of OLL. During the parliamentary election, the Federation is campaigning to see students identified as a separate group in the legislation for exercise promotion.
Read more about article: We will include students in the promotion of exercise
-
Student sports must be taken into account in university funding
Published:Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi on viime vuosina kriisiytynyt, minkä vuoksi korkeakoulujen liikunnan rahoitukseen tulisi panostaa enemmän, kirjoittaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Emilia Junnila. Suurempien kriisien ja liikkumattomuuden kustannusten ehkäisemiseksi tulee panostukset tehdä nyt.
Read more about article: Student sports must be taken into account in university funding
Share this page
Page last updated 27.4.2021