Strateginen päiväkirja: Liittokokouksessa jäsenmallista kirjaus toimintasuunnitelmaan

Päiväkirjan sivu 8: Puheenjohtaja Essi Lumme raportoi parin viikon välein OLL:n jäsenmallin kehitystyöstä. Vuoden 2022 aikana laaditaan eri vaihtoehtoja kartoittava selonteko.

Marraskuun alussa pidettiin Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokous, jossa käsiteltiin sääntömääräisten asiakirjojen lisäksi liiton tulevaisuutta selonteon pohjalta.

Kokous aloitettiin tiistaina keskustelutilaisuudella, jossa koottiin jäsenjärjestöjen kanssa yhdessä perusperiaatteita sekä unelmia OLL:n tulevaisuuden jäsenmallille. Keskustelussa nousi esiin vahvasti tulevaisuuden arvaamattomuus, mutta myös tarve jäsenmallin uudistamiselle, jotta liiton toiminta olisi tulevaisuudessakin vaikuttavaa.

Keskustelutilaisuuden ja OLL:n hallituksen pohdinnan pohjalta saatiin muotoiltua ensi vuoden toimintasuunnitelmaan kirjaus jäsenmallin rakentamisesta yhdessä strategian kanssa. Toimintasuunnitelmakirjauksen keskeisiksi periaatteiksi uudelle jäsenmallille nousivat seuraavat asiat:

● liiton perustehtävän kirkastaminen
● opiskelijajohtoisuuden säilyttäminen
● yhteyden vahvistaminen korkeakouluihin ja niiden liikuntatoimiin
● palvelujen määritteleminen ja niiden kohdistaminen ensisijaisesti jäsenille.

Loppuvuoden aikana teemme tarvittavat toimenpiteet, jotta ensi vuoden alusta jäsenmallin valmistelua yhdessä uuden strategian kanssa voidaan ryhtyä viemään kohti liittokokouksen käsittelyä.

Essi Lumme

You may also be interested in

  • Promoting equality is part of all operations at OLL

    Published:

    The promotion of equality is present in all areas of our operations. OLL’s operations are guided by an extensive equality plan, which was updated this year. The updated plan was approved at the General Assembly held on 2–3 November in Vuokatti. The plan opens up the concepts of equality and OLL's actions in promoting equality. In addition, the plan highlights OLL's role a feminist and anti-racist organisation.

    Read more about article: Promoting equality is part of all operations at OLL

  • Once Upon A Time In Liikuntaliitto - "Suuri" ruokasota

    Published:

    Joulukuussa 2017 istuin pienessä huoneessa ja minulta tivattiin, mikä on tärkeintä hyvin järjestetyssä koulutuksessa tai tapahtumassa. Jostain muualta kuin kotoa perityllä itsevarmuudella vastasin välittömästi: ”Ohjelma. Millään muulla ei ole väliä kuin ohjelmalla.” Oikea vastaus on tarjoilut, mutta siitä huolimatta sain paikan OLL:n tapahtuma- ja koulutuskoordinaattorina.

    Read more about article: Once Upon A Time In Liikuntaliitto - "Suuri" ruokasota

  • OLL Awards to Laurea and Metropolia

    Published:

    The Finnish Student Sports Federation (OLL) has awarded the OLL Trophy to Laurea University of Applied Sciences and its student union Laureamko. The Flame of the Year award went to Aleks Vaak, a student at Metropolia University of Applied Sciences.

    Read more about article: OLL Awards to Laurea and Metropolia