Essi Lumme: Strateginen päiväkirja, sivu 1
Puheenjohtaja Essi Lumme raportoi parin viikon välein OLL:n jäsenmallin kehitystyöstä. Vuoden 2022 aikana laaditaan eri vaihtoehtoja kartoittava selonteko.
Opiskelijoiden Liikuntaliitossa kartoitetaan tällä strategiakaudella (2021–2023) tulevaisuutta. Jäsenkehityksemme on ollut negatiivista ja kaipaamme siihen muutosta. Kartoitustyö aloitettiin viime vuonna jäsenistöstä kootun jäsenyystyöryhmän kanssa pohtimalla mahdollisia jäsenyysmalleja.
Tänä vuonna kokoamme mahdollisista jäsenyysmalleista selonteon, joka esitellään liittokokouksessa marraskuussa. Tähän mennessä olemme hahmotelleet selonteon rakennetta ja aloittaneet kirjoitustyön kokoamalla jäsenmallien historiaa liiton perustamisesta tähän päivään.
Lisäksi olemme liittokokouksen päätöksen mukaisesti rekrytoineet työn tueksi ulkopuolisen fasilittaatorin, joka on aloittanut työnsä. Kevään ajalle olemme sopineet tapaamisia jäsenyystyöryhmän, toimiston väen ja joidenkin sidosryhmien kanssa sekä suunnitelleet laajempaa jäsenistön osallistamista tähän työhön. Pysykää siis kuulolla!
Essi Lumme

Sinua voisi kiinnostaa myös
-
OLL edusti kansainvälisten liittojen kokouksissa
Julkaistu:Opiskelijaliikunnan ja -urheilun kansainvälisten kattojärjestöjen liittokokouksissa puhuttivat henkilövalinnat, Venäjä ja sääntömuutokset. Kokouksiin osallistunut OLL:n pääsihteeri Niko Peltokangas kirjoittaa tärkeimmistä päätöksistä.
Lue lisää artikkelista: OLL edusti kansainvälisten liittojen kokouksissa
-
Seuratoiminnan kehittämistuki haettavissa!
Julkaistu:Opetus- ja kulttuuriministeriön jakama Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.
Lue lisää artikkelista: Seuratoiminnan kehittämistuki haettavissa!
-
Mio Kortelainen valittiin Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtajaksi 2024
Julkaistu:Ensi vuonna 100 vuotta täyttävän OLL:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mio Kortelainen Laurea-ammattikorkeakoulusta. Tänä vuonna puheenjohtajavaalin asetelmat eivät olleet selvillä ennakkoon, vaan lopullista ehdokasasettelua saatiin jännittää viime hetkille saakka.
Sivua päivitetty viimeksi 17.3.2022