Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokous: Korkeakoulujen opiskelijat ja liikuntapalvelut ovat koronapandemian väliinputoajia

Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) mielestä korkeakouluopiskelijat ovat jääneet koronapandemian väliinputoajiksi. Korkeakoululiikuntaa, Liikkuva korkeakoulu -toimintaa ja muita opiskeluhyvinvointia tukevia rakenteita tulee vahvistaa tulevaisuuden kriisien varalta, OLL arvioi Kuortaneella 10.–11. marraskuuta pitämässään liittokokouksessa.

– Koronapandemian ja rajoitusten pitkittyessä pettyneet ja uupuneet korkeakouluopiskelijat vaativat tilanteensa huomioimista samalla vakavuudella kuin muiden opiskelijoiden. Julkisuudessa kannettiin kuitenkin huolta lähinnä toisen asteen koulujen lähiopetuksesta ja opiskelijoiden hyvinvoinnista ja leimattiin korkeakouluopiskelijoita viinanhuuruisiksi bilettäjiksi, jotka vaarantavat koronaturvallisuutta, OLL:n puheenjohtaja Julia Tuuri huomauttaa.

– Mikä näkymätön raja ylitetään, kun opiskelijat siirtyvät toiselta asteelta korkeakouluihin? Ministereiden suusta kuultu ”koettakaa jaksaa” ei paljon lämmittänyt yksin etäopinnoissa kärvisteleviä ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoita, Tuuri jatkaa.

Korkeakoululiikuntaa täytyy vahvistaa

Myös korkeakoululiikunta jäi pandemian väliinputoajaksi, vaikka se vastaa isosta osasta nuorten aikuisten päivittäisestä liikunnasta ja tukee sekä fyysistä että henkistä jaksamista. Korkeakoululiikunnan järjestäjät eivät kuitenkaan ole voineet hakea samoja julkisia koronatukia kuin muut liikunta-alan toimijat eikä niitä huomioitu lainkaan valtion liikuntaneuvoston koronaselvityksessä.

OLL:n omien selvitysten mukaan koronapandemia on vaikeuttanut merkittävästi kaikkien korkeakoulujen liikuntapalveluiden toimintaa keväästä 2020 lähtien. Tämä ei ole helpottanut pandemiaa edeltänyttä tilannetta, jossa valtaosa opiskelijoista istui yli kymmenen tuntia päivässä eikä liikkunut terveytensä kannalta riittävästi.

– Korkeakoulujen liikuntapalveluille tulee turvata samat toimintamahdollisuudet kuin muillekin liikuntapalveluille. Myös Liikkuva korkeakoulu -toiminnan rahoitus tulee turvata pitkäjänteisesti muiden liikkuvat-ohjelmien tavoin, vaatii OLL:n puheenjohtajaksi vuodelle 2022 valittu Essi Lumme.

– Korkeakoululiikunta ja liikkeen lisääminen opiskeluarjessa eivät ole vain kulueriä vaan investointeja yhteisöllisyyteen ja tulevaisuuden työntekijöiden hyvinvointiin, Lumme toteaa.

Lisätiedot

Julia Tuuri, puheenjohtaja
044 780 0211

Essi Lumme, puheenjohtaja 2022
044 780 0216

Sinua voisi kiinnostaa myös