Suomalaisen urheilun strategia ei unohtanut liikuntaa

Suomen Olympiakomitea ja suomalainen urheilu saivat uuden strategian, joka painottaa voimakkaasti urheilua. Viestintäpäällikkö Niko Peltokangas arvioi, miten uusi strategia vaikuttaa OLL:n toiminnan ytimessä olevaan liikunnallisen elämäntavan edistämiseen.

Uusi strategia hyväksyttiin viime viikolla Olympiakomitean syyskokouksessa. Kokoustiedotteen mukaan strategiassa otetaan askel “kohti urheilun ydintä” ja keskusjärjestö priorisoi jatkossa entistä vahvemmin organisoitua urheilua. Tämä herättää kysymyksen liikunnallisen elämäntavan edistämisestä Olympiakomiteassa ja sen johtamassa toiminnassa.

Strategian valmistelun aikana tehtiin retorinen päätös kutsua kaikkea liikkumista urheiluksi. Tästä voi olla monta mieltä, mutta ratkaisu ei ole ennenkuulumaton. Esimerkiksi Euroopan Unionissa urheilulla tarkoitetaan kaikkea vapaamuotoista tai järjestettyä liikuntaa, jonka tarkoituksena on fyysisen kunnon ja henkisen hyvinvoinnin ilmaiseminen tai parantaminen, sosiaalisten suhteiden solmiminen tai tulosten saavuttaminen kaiken tasoisissa kilpailuissa.

Riippumatta siitä, kuinka laaja urheilun käsite Olympiakomitean strategiassa on, sanavalinta alleviivaa keskittymistä kilpaurheiluun ja kisamenestyksen tavoitteluun. Tämä on varmasti lajiliittojen toive.

Mutta mitä strategia tarjoaa OLL:n kaltaisille liikuntaliitoille, joiden toiminnan ytimessä on terveyttä tukeva liikunnallinen elämäntapa?

Vaikuttamistyö jatkuu ja se on tärkeintä

Ensin on paikallaan todeta, että OLL on myös urheilujärjestö. Tarjoamme opiskelijoille mahdollisuuksia kilpailla suomen- ja euroopanmestaruuksista. Suomalaiset opiskelijat osallistuvat myös universiadeihin ja MM-kisoihin OLL:n kansainvälisen mandaatin turvin. Tätä toimintaa uusi strategia vahvasti tukee.

Olemme tehneet Olympiakomitean kanssa vaikuttamistyötä opiskelijoiden arkiliikunnan olosuhteiden ja paikallaanolon vähentämisen puolesta esimerkiksi vaaleissa ja budjettiriihissä. Tämä tuskin tulee muuttumaan mitenkään, vaikka organisaatio hieman uudistuu.

Olympiakomitea määrittelee roolinsa tässä seuraavasti: “laajempia yhteiskunnallisia tavoitteita tuemme viestinnän ja edunvalvonnan kautta.”

Urheilun strategiassa neljänneksi tavoitteeksi asetetaan nimittäin liikuntamyönteisen yhteiskunnan vahvistaminen. Olympiakomitea määrittelee roolinsa tässä seuraavasti: “laajempia yhteiskunnallisia tavoitteita tuemme viestinnän ja edunvalvonnan kautta.”

Näiden kirjausten puolesta myös vaikutimme strategian valmistelun aikana. Meille oli tärkeää, että urheilufokuksen rinnalla strategiassa näkyy liikunnan yhteiskunnallinen merkitys ja kattojärjestömme sitoutuneisuus sen edistämiseen. Olemme myös tyytyväisiä, että strategia tunnistaa jäseniksi muutkin kuin lajiliitot.

On kuitenkin totta, että strategialinjaus luo liikunta-alalle eräänlaisen tyhjiön, jonka täyttämiseksi voi syntyä kamppailua. OLL täyttää tyhjiön omalta osaltaan yli satavuotiaana opiskelija- ja korkeakoululiikunnan kattojärjestönä. Onpa istumisen tauottaminen urheilua tai ei, liittomme kautta korkeakouluopiskelijat ja -yhteisöt ovat myös osa Olympiakomitean johtamaa suomalaista urheilua.

Urheilun stragiassa tavoitellaan liikuntamyönteistä yhteiskuntaa.
Liikuntamyönteisen yhteiskunnan vahvistaminen on osa Olympiakomitean viestintää ja edunvalvontatyötä.

Olympiakomitean strategia ja muut kokousmateriaalit ovat järjestön materiaalipankissa.

Sinua voisi kiinnostaa myös