Opiskelijaliikunnan satavuotista historiaa juhlitaan 13. huhtikuuta 2024

Julkaistu: Kategoria: Tiedote Asiasanat:

Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) juhlistaa 100 toimintavuottaan vuonna 2024. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt OLL:lle järjestäytyneen opiskelijaliikunnan juhlistamiseen 30 000 euron rahoituksen.

Suomen Akateeminen Urheiluliitto (SAUL) perustettiin vuonna 1924 helsinkiläisten korkeakoulujen akateemisten urheilukilpailujen järjestämistä varten. Vuonna 1971 liitto päivitti nimensä Opiskelijoiden Liikuntaliitoksi, jolloin toiminta alkoi kilpailutoiminnan ohella painottua myös liikuntapoliittiseen vaikuttamistyöhön.

Tänä päivänä Opiskelijoiden Liikuntaliitto on valtakunnallista korkeakouluopiskelijoiden edunvalvontaa tekevä järjestö. OLL:n jäseninä on ylioppilas- ja opiskelijakuntia ja yhteistyökumppaneihin lukeutuvat muun muassa korkeakoulujen liikuntatoimet, Olympiakomitea, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) sekä korkeakouluopiskelijoiden kattojärjestöt.

“Liikuntapainotteinen opiskelijoiden edunvalvonta jäi pysyväksi osaksi liiton toiminnan ydintä ja nykyään OLL:n tärkein tehtävä on edistää korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia liikuntapoliittisen vaikuttamistyön kautta. On mahtavaa, että pääsemme juhlimaan tärkeää tehtäväämme ensi vuonna ja että opetus- ja kulttuuriministeriö tukee juhlallisuuksia”, sanoo liiton pääsihteeri Niko Peltokangas.

Save the date: 13.4.2024!

Opiskelijaliikunta 100 -juhlavuoden suunnitelmista vastaa OLL:n tämän vuoden hallituksessa varapuheenjohtaja Atte Kolehmainen.

“Juhlavuosi on hieno tilaisuus tuoda esiin OLL:n monipuolista toimintaa, sen arvostusta jäseniään kohtaan ja laajalle ulottuvaa yhteistyötä. Korkeakoululiikunnan eteen tehdyllä työllä on ollut tässä kuluneen sadan vuoden aikana valtava merkitys niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta”, tammikuussa luottamustehtävässään aloittanut Kolehmainen sanoo.

Työn alla ovat tällä hetkellä itse pääjuhlan suunnittelu sekä Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdon tuottama OLL-historiikki. Opiskelijaliikunnan täyteisiä sataa vuotta juhlistetaan virallisesti 13. huhtikuuta 2024.

“Juhlallisuuksien yksityiskohtia emme voi vielä paljastaa, mutta sanottakoon, että niin urheilumaailma kuin opiskelijaelämä ovat tunnettuja ikimuistoisista juhlistaan ja missäpä muualla kuin OLL:ssä nämä kaksi maailmaa kohtaavat kaikista luontevimmin” Kolehmainen vinkkaa.

Lue lisää OLL:n historiasta.

Lisätiedot

Niko Peltokangas
Pääsihteeri
niko.peltokangas@oll.fi / +358 44 780 0210

Atte Kolehmainen
2. varapuheenjohtaja
atte.kolehmainen@oll.fi / +358 44 780 0215

Sinua voisi kiinnostaa myös