Liikkuva koulu -ohjelman arviointi: Liikunnan tuotantokykyä lisätty
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteutti tammi-maaliskuussa Liikkuva koulu -ohjelman nykyisen kärkihankekauden ulkoisen arvioinnin.
Arvioinnissa on kaksi päätulosta:
1) Etenkin alakoulujen liikunnan lisäämisen kapasiteettia eli suurinta mahdollista tuotantokykyä on kasvatettu merkittävästi
2) kapasiteetin kasvamista ei ole kuitenkaan vielä pystytty realisoimaan merkittävästi reippaana liikuntana.
Karvin arvioinnin mukaan reippaan liikunnan lisääminen edellyttäisi, että ohjelmassa mukana olevat koulut ja oppilaitokset toteuttaisivat yhteisesti sovittuja toimenpiteitä nykyistä laajemmin ja systemaattisemmin.
Lue koko arviointi täältä: http://www.liikuntaneuvosto.fi/files/658/Liikkuva_koulu_-arviointi_2019_nettiversio.pdf

Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Heikentynyt opiskelukyky uhkaa tulevaisuuden työkykyä – ratkaisut löytyvät opinto-ohjauksesta ja fyysisestä aktiivisuudesta
Julkaistu: -
OLL:n puheenjohtaja: Suomi liikkeelle -ohjelma on jäämässä opiskelijoiden osalta vajaaksi
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) puheenjohtaja Emilia Junnila näkee hallitusohjelmaan sisältyvässä Suomi liikkeelle -ohjelmassa mahdollisuuksia opiskelijoiden liikkumisen lisäämiseen. Samalla hän on huolissaan opiskelijoihin kohdistuvista leikkauksista, jotka voivat vesittää hyviäkin liikuntakirjauksia.
-
Näillä keinoilla tulevan hallituksen edustajat lisäisivät opiskelijoiden liikkumista
Julkaistu:Kysyimme puolueiden edustajilta ennen vaaleja, mikä on tulevan vaalikauden tärkein keino, jolla opiskelijoiden liikkumista lisätään. Näin hallitusneuvotteluihin osallistuvista puolueista vastattiin.
Sivua päivitetty viimeksi 11.9.2020