Strateginen päiväkirja: Lausuntokierros on alkanut
Päiväkirjan sivu 6: Puheenjohtaja Essi Lumme raportoi parin viikon välein OLL:n jäsenmallin kehitystyöstä. Vuoden 2022 aikana laaditaan eri vaihtoehtoja kartoittava selonteko.
Lausuntokierros on alkanut ja luonnos selonteosta on lähtenyt jäsenille kommentoitavaksi. Samaan aikaan olemme koko toimiston voimin jatkaneet luonnoksen kehittämistä valmiiksi selonteoksi liittokokoukseen. Kuluneella viikolla olemme käyneet kappale kappaleelta selontekoa läpi ja pohtineet täydennyksiä sekä tarkennettavia asioita. Muutoksissa tulemme erityisesti keskittymään jäsenmalleihin ja kirkastamaan ne mahdollisimman konkreettisiksi ja selkeiksi. Vältämme kuitenkin liian yksityiskohtaiselle tasolle menemistä, jotta mallit voisivat toimia myös raameina tulevaisuuden kehitystyölle.
Emme kuitenkaan lopeta selonteon rakentamista vain toimiston omiin mietteisiin, vaan pyrimme sisällyttämään siihen jäsenistön toiveita lausuntokierroksen vastauksista sekä sidosryhmien palautteita ja myös niiden tahojen palautteita, jotka eivät ole jäseniä. Lausuntokierroksen lisäksi olemme nimittäin valmistelleet selontekoa lähipäivinä lähetettäväksi myös edellä mainituille tahoille.
Selontekoa käsiteltiin myös sektoritapaamisessa 13.9.–14.9. osallistujien kanssa. Käsittelyssä tarkastelimme selonteon rakennetta ja pyrimme kirkastamaan yhdessä niitä raameja, joihin yhdessä näemme uuden jäsenmallin parhaiten sopivan. Selonteon malleista saadaan näin valittua kehityskelpoisimmat jatkotyöstöä varten ensi vuodelle.

Essi Lumme
You may also be interested in
-
Call for development funding for club activities to open – major changes to the funding principles
Published:The 2026 development funding for club activities will exceptionally focus on summer activities and the employment of young people during the summer. The application period is short and begins in early March. Finnish Student Sports Federation will, as usual, provide support in preparing applications.
-
The OLL Board divided areas of responsibilities
Published:The OLL Board constituted itself at its meeting on 19 January.
Read more about article: The OLL Board divided areas of responsibilities
-
Changes to the Development Support for Sports Clubs
Published:These changes are not optimal for student sports clubs.
Read more about article: Changes to the Development Support for Sports Clubs
Share this page
Page last updated 21.9.2022