Vuotuiset SELL-kisat alkavat tänään Riikassa
Latvian Riikassa 22.–24.5. järjestettäviin kisoihin lähtee Suomesta lähes neljänkymmenen urheilijan joukkue.
SELL Student Games kokoaa vuosittain satoja opiskelijoita Suomesta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta kilpailemaan peräti 14 eri lajissa. Nyt jo 41. kerran järjestettävät kisat ovat yksi Euroopan vanhimmista opiskelijaurheilutapahtumista.
Suomalaisurheilijoiden suorituksia nähdään tällä kertaa jalkapallossa, koripallossa, voimanostossa, suunnistuksessa ja uinnissa. Yhteensä 36 urheilijan lisäksi kisoihin lähtee myös Opiskelijoiden Liikuntaliiton delegaatio: puheenjohtaja Martta Sopanen, varapuheenjohtajat Jenny Tynkkynen ja hallituksen jäsen Roland Jansons sekä koulutusasiantuntija Markku Rantahalvari.
–Hienoa päästä tutustumaan kansainväliseen opiskelijaurheilukulttuuriin ja havainnoimaan, millaisiin ratkaisuihin kisajärjestelyissä Latviassa on päädytty. Ja urheiluhan on tunnetusti parasta paikan päällä, joten mahtavaa lähteä kannustamaan suomalaisurheilujat huippusuorituksiin, viimevuotisten SELL-kisojen järjestäjätiimissä toiminut Tynkkynen kuvaa lähtötunnelmia.
Tapahtuma järjestettiin viime vuonna Suomessa yhdeksän vuoden tauon jälkeen.
OLL toivottaa koko Suomen joukkueelle onnea ja menestystä kisoihin!
Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Tammila ja Alatalo mitaleille Albaniassa – Opiskelijoiden EM-kisavuosi päättyi Helsingin yliopiston ja Haaga-Helian mitalijuhliin
Julkaistu:Ida Tammila otteli taekwondossa hopeaa alle 46-kiloisten sarjassa ja Anna Alatalo pronssia taekwondon liikesarjoissa Tiranassa järjestetyissä kamppailulajien OEM-kisoissa. Kaksikon mitalit olivat ainoat paitsi kamppailulajeissa, myös koko vuoden kaikista OEM-kisoissa. Opiskelijoiden Liikuntaliitto onnittelee mitalisteja!
-
Kamppailulajien opiskelijoiden Euroopan mestaruuksista kisataan syyskuussa
Julkaistu:Vuoden viimeiset opiskelijoiden EM-kisat käydään kamppailulajien merkeissä Albanian Tiranassa 8.-16.9. Suomen mitalitilin näyttäessä nollaa kesän EUSA Games jälkeen, jää vastuu tämän vuoden menestyksestä Tiranaan lähtevälle joukkueelle.
Lue lisää artikkelista: Kamppailulajien opiskelijoiden Euroopan mestaruuksista kisataan syyskuussa
-
Raportti: Salerno tarjosi lämpöä ja hienoja hetkiä opiskelijahuippu-urheilun parissa
Julkaistu:EUSA Games kokosi heinäkuussa parhaat opiskelijaurheilijat helteiseen Italian Salernoon mittelemään Euroopan mestaruuksista. Suomesta oli mukana urheilijoita pöytätenniksessä, padelissa, jalkapallossa, sulkapallossa ja beach volleyssa. Vuoden suurimpiin urheilutapahtumiin kuuluva EUSA Games keräsi yli 5000 urheilijaa kamppailemaan 16 lajissa.
Sivua päivitetty viimeksi 22.5.2026