Opiskelijoiden Liikuntaliitto: Israel on suljettava urheilukisoista
Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) vaatii urheiluyhteisöä sulkemaan Israelin ulos kansainvälisistä urheilukisoista Gazan tapahtumien vuoksi.
“Kansainvälisen yhteisön on käytettävä kaikki keinot palestiinalaisten suojelemiseksi kansanmurhalta, johon Israelin valtionjohdon suunnitelmat viittaavat. Myös urheiluyhteisön on kannettava vastuunsa sulkemalla Israel kansainvälisten kilpailujen ulkopuolelle”, OLL:n puheenjohtaja Akseli Haanpää sanoo.
Liitto kiittää Israelin ulossulkemista esittänyttä Suomen Urheiluliiton puheenjohtajaa Riikka Pakarista tärkeästä keskustelunavauksesta. OLL:n mielestä Israelin toimiin tulee reagoida samalla tavalla kuin Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa. Venäjä ja Valko-Venäjä ovat olleet suljettuina myös kansainvälisen opiskelijaurheilun ulkopuolelle keväästä 2022 lähtien.
Esimerkiksi kansainvälinen rikostuomioistuin, Amnesty International ja YK:n erityiskomitea ovat varoittaneet kansanmurhan mahdollisuudesta vuosia saarrettuna olleessa Gazassa. Palestiinalaisalueita miehittävän Israelin johto on ilmoittanut ottavansa haltuun koko Gazan ja siirtävänsä sen asukkaat kolmansiin maihin kansainvälisen oikeuden vastaisesti.
Lisätietoja: Puheenjohtaja Akseli Haanpää, +358 44 7800 211, akseli.haanpaa@oll.fi

Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Miksi Putin haluaa hallita opiskelijaurheilua?
Julkaistu:Urheilumaailman isot rahat ovat hyvä houkutin monelle vallasta kiinnostuneelle. Mutta miksi Putin pyrki myös opiskelijaurheilun valtaistuimelle, missä maine ja mammona ovat paljon pienemmät?
Lue lisää artikkelista: Miksi Putin haluaa hallita opiskelijaurheilua?
-
Markku Rantahalvari: Näin boikotoit urheilukisoja oikein!
Julkaistu:Miten toimia, kun ihmisoikeusrikkomuksia toteuttava valtio järjestää urheilukisoja? Tapahtuma- ja koulutusasiantuntijamme avittaa listalla toimintamalleja!
Lue lisää artikkelista: Markku Rantahalvari: Näin boikotoit urheilukisoja oikein!
-
Hae opiskelijoiden talvilajien EM-kisoihin!
Julkaistu:Haku opiskelijoiden talvilajien EM-kisoihin on auennut. Hakuaikaa on 15.9. asti.
Lue lisää artikkelista: Hae opiskelijoiden talvilajien EM-kisoihin!
Sivua päivitetty viimeksi 27.5.2025