Ehdokasesittelyssä Okko Karvonen
OLL:n hallitusehdokkaat esittäytyvät liiton nettisivuilla ja Instagram-tilillä. Uusi hallitus valitaan liittokokouksessa 18.–19.11.2020. Toisena esittelyssä on Okko Karvonen, joka on ehdolla hallituksen jäseneksi.
Okko Karvonen, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, ylioppilaskunnan hallituksen jäsen (vastuualueena terveys ja liikunta). Opiskeluala sosiaalityö, Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto.
Mihin tehtävään olet ehdolla OLL:ssä ja miksi?
Olen ehdolla OLL:n hallituksen jäseneksi.
Kerro 1–3 tärkeintä tavoitettasi OLL:n hallituksessa.
Tärkeimmät tavoitteeni OLL:n hallituksessa ovat:
- Liiton osallistavuuden kehittäminen siten, että opiskelija-aktiiveilla olisi enemmän mahdollisuuksia kertoa mielipiteitään liitossa ja vaikuttaa liiton toimintaan.
- Se, että liitto pitäisi ja vahvistaisi toimintansa painopisteenä opiskeluympäristöjen hyvinvointiin, ergonomiaan, arkiliikunnan mahdollisuuksiin ja esimerkiksi kevyen liikenteen yhteyksiin liittyvää edunvalvontaa.
Miten olet tähän mennessä edistänyt opiskelijaliikuntaa ja liikkuvaa opiskelua, ja mitä muuta osaamista ja kokemusta toisit mukanasi OLL:ään?
Olen toiminut vuonna 2020 Helsingin Yliopiston ylioppilaskunnan liikuntavastaavana ja ollut mukana edistämässä Liikkuva korkeakoulu –hanketta omassa yliopistossamme. Olen koostanut opiskelijoiden toiveita ja edistänyt niitä yliopistomme johtohenkilöstölle. Minulla on paljon kokemusta sosiaalipoliittisesta vaikuttamisesta ja tietotaitoa hyvinvointipoliittisista kysymyksistä, sekä hallinnon ja vaikuttamisen osaamista ja kokemusta.
Okko esittäytyy tänään perjantaina myös OLL:n Instagram-tarinoissa.
Yhteystiedot: Okko Karvonen, okko.karvonen@hyy.fi, 050 325 8041
You may also be interested in
-
Martta Sopanen was elected president of OLL
Published:The 2026 board of the Finnish Student Sports Federation (OLL) was elected at the General Assembly in Jyväskylä.
Read more about article: Martta Sopanen was elected president of OLL
-
OLL Awards to Laurea and Metropolia
Published:The Finnish Student Sports Federation (OLL) has awarded the OLL Trophy to Laurea University of Applied Sciences and its student union Laureamko. The Flame of the Year award went to Aleks Vaak, a student at Metropolia University of Applied Sciences.
Read more about article: OLL Awards to Laurea and Metropolia
-
General Assembly: Students' functional ability is part of overall security — opportunities for physical activity must be secured
Published:The General Assembly of the Finnish Student Sports Federation (OLL) demands that the physical fitness of students is recognised as part of the overall national security and that the opportunities for higher education students to exercise are secured as part of the social structures. The lack of physical activity costs society billions every year, but its impact also extends to crisis resilience and national security.
Share this page
Page last updated 6.11.2020