OLL-alumni Risto Niemiselle liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi

Julkaistu: Kategoria: Tiedote Asiasanat:

Tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi suuren ansioristin pitkäaikaiselle opiskelijaurheilun vaikuttajalle, Risto Niemiselle. Opiskelijoiden Liikuntaliitto onnittelee!

Risto Nieminen toimi Opiskelijoiden Liikuntaliiton pääsihteerinä vuosina 1976–1980 sekä liiton varapuheenjohtajana vuosina 1974–1976. Nieminen on ansioitunut kansainvälisen liikuntavaikuttamisen parissa muun muassa toimien kansainvälisessä opiskelijaurheiluliitto FISUssa erilaisissa luottamustehtävissä vuodesta 1979 alkaen. Vuonna 2003 hänet nimitettiin FISUn kunniajäseneksi.

Nieminen teki työuransa erilaisissa liikunta- ja urheiluvaikuttamisen pesteissä, kuten Olympiakomitean puheenjohtajana ja Veikkauksen toimitusjohtajana.

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi on Opetus- ja kulttuuriministeriön ansiomerkeistä arvokkain ja kerrallaan sillä voi olla vain 12 haltijaa. Niemisen lisäksi kunnianosoituksen sai entinen pikajuoksija Pirjo Wilmi, joka valittiin aikanaan ensimmäisenä naisena Kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi. Nimitykset noteerasi myös Helsingin Sanomat.

Kuvassa vasemmalta oikealle Tapio Kallio, Adam Roczek, Arto Ahola, Hilkka Pöyhönen, Fernando Parente, Kairis Ulp, Risto Nieminen, Kaisa Larjomaa Opiskelijaliikunta 100 -vuosijuhlissa.

Tuulia Viljanen

Viestintä- ja järjestökoordinaattori

Kirjoittajaprofiili: Tuulia Viljanen

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Vuotuiset SELL-kisat alkavat tänään Riikassa

    Julkaistu:

    Latvian Riikassa 22.–24.5. järjestettäviin kisoihin lähtee Suomesta lähes neljänkymmenen urheilijan joukkue.

    Lue lisää artikkelista: Vuotuiset SELL-kisat alkavat tänään Riikassa

  • Hae opiskelijoiden EM-kisoihin vuodelle 2026

    Julkaistu:

    Opiskelijoiden EM-kisat (OEM) järjestetään joka toinen vuosi monilajitapahtuma EUSA Gamesin yhteydessä ja joka toinen vuosi yksittäisinä EM-kisoina. Vuonna 2026 on vuorossa EUSA Games Salernossa Italiassa. Poikkeuksellisesti EUSA Gamesin lisäksi vuonna 2026 järjestetään kamppailulajien OEM-kisat Albaniassa ja soudun OEM-kisat Kroatiassa. OEM-kisat ovat hieno mahdollisuus päästä testaamaan myös Euroopan huippu-urheilun tasoa, sillä niihin osallistuu paljon myös maajoukkuetason urheilijoita. Kisoissa edustetaan omaa korkeakoulua.

    Lue lisää artikkelista: Hae opiskelijoiden EM-kisoihin vuodelle 2026

  • Rautaisannos liikuntatietoa korkeakoulujohdon webinaarissa

    Julkaistu:

    Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) ja Olympiakomitean webinaarissa esiteltiin liikkumisen ja urheilun mahdollisuuksia korkeakoulujen kannalta.

    Lue lisää artikkelista: Rautaisannos liikuntatietoa korkeakoulujohdon webinaarissa