Niko Peltokangas valittiin OLL:n pääsihteeriksi
Medianomi (ylempi AMK) Niko Peltokangas on valittu Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) pääsihteerin opintovapaan sijaiseksi.
Parhaillaan liiton viestintäasiantuntijana työskentelevä Peltokangas toimii Ida Bolanderin sijaisena kesään 2023 saakka.
”On innostavaa hypätä uuteen rooliin tutussa organisaatiossa ja ottaa vastuuta käynnissä olevasta jäsenmallin kehittämisestä ja strategiatyöstä. Pääsihteerinä tehtäväni on varmistaa, että liitolla on resurssit ja verkosto kunnossa niin korkeakoululiikunnan kehittämiseen kuin esimerkiksi eduskuntavaalivaikuttamiseen,” uusi pääsihteeri sanoo.
Peltokangas on työskennellyt aiemmin järjestöviestinnän tehtävissä ja toimittajana. Hän aloittaa uudessa tehtävässä 15. elokuuta. Liittoon rekrytoidaan parhaillaan viestintäasiantuntijan sijaista.
Yhteystiedot:
Niko Peltokangas
niko.peltokangas@oll.fi
046 921 1215

Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Näin OLL:n toimisto lomailee
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) toimisto on suljettuna heinäkuun ajan.
-
Seuratoiminnan kehittämisen tuen haku käynnistymässä – suuria muutoksia tuen myöntämisen periaatteisiin
Julkaistu:Vuoden 2026 seuratoiminnan kehittämistuki keskittyy poikkeuksellisesti kesätoimintaan ja nuorten työllistämiseen kesäksi. Hakuaika on lyhyt ja alkaa maaliskuun alussa. Opiskelijoiden Liikuntaliitto tukee hakemusten tekemisessä tuttuun tapaan.
-
OLL kehittää liikkumismahdollisuuksia korkeakouluissa ja valmistautuu eduskuntavaaleihin
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) jatkaa liikkuvan ja urheilevan korkeakoulun rakentamista uuden hallituksen johdolla.
Sivua päivitetty viimeksi 23.8.2022