Jatkuuko mitaliputki Zagrebissa?
Kamppailulajien opiskelijoiden EM-kisat alkavat 20.7. Kroatiassa Zagrebissa. Suomesta on mukana karateen ja taekwondoon kilpailijoita.

Viime vuonna Puolasta oli kotiin tuomisina kaksi mitalia, kun Maria Korpela otteli pronssia ja liikesarjojen joukkuekilpailussa Jenna Kylmänen, Mari Keskiivari ja Noora Marttila kultaa.
Tavoitteet eivät tänä vuonna ole yhtään sen maltillisemmat. Kaikki viime vuoden mitalistit osallistuvat kisoihin. Lisäksi niukasti mitaleilta jäänyt Aaro Tuominen sekä hyviä otteita esittänyt Sonja Voutilainen ottelevat revanssi mielessä.
Ensiesiintymisensä OEM-kisoissa tekevät lokakuussa MM-kisoissa ottelevat Björn Kulovuori ja Kiia Koponen sekä Venla Karttunen. Tällä kolmikolla on mahdollisuudet pärjätä erinomaisesti. Lähtötilanne karaten puolella on kutkuttava.
Taekwondossa joukkue on pienempi, mutta erityisesti maajoukkueottelija Helmi Härkösellä on hyvät mahdollisuudet mitaliin. Mielenkiintoista on seurata myös Saila-Kristine Vienosen otteita liikesarjojen puolella.
Voit seurata kisoja OLL:n Instagramin kautta tai urheilijoiden omilla some-alustoilla.
Suomen joukkue Zagreb, Kroatia 20-23.7.
Karate:
Jenna Kylmänen, Hämeen ammattikorkeakoulu, kata
Noora Marttila, Helsingin yliopisto, kata
Mari Keskiivari, Helsingin yliopisto, kata
Maria Korpela, Turun yliopisto, kumite
Kiia Koponen, LAB-ammattikorkeakoulu, kumite
Venla Karttunen, Satakunnan ammattikorkeakoulu, kumite
Sonja Voutilainen, Helsingin yliopisto, kumite
Aaro Tuominen, Turun yliopisto, kumite
Björn Kulovuori, Haaga-Helian ammattikorkeakoulu
Taekwondo:
Helmi Härkönen, Helsingin yliopisto, kyorugi
Saila-Kristine Vienonen, LAB-ammattikorkeakoulu, poomsae

Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Suunnistuksen opiskelijoiden EM-kisoista kultaa ja kaksi pronssia
Julkaistu:Elokuun lopulla Sveitsin St. Gallenissa pidetyissä opiskelijoiden EM-kisoissa oli Suomesta mukana kymmenen urheilijaa. Toista kertaa järjestetyt kisat keräsivät kiitosta osallistujilta.
Lue lisää artikkelista: Suunnistuksen opiskelijoiden EM-kisoista kultaa ja kaksi pronssia
-
Suunnistuksen opiskelijoiden EM-kisat käydään viikonloppuna Sveitsissä
Julkaistu:Vasta toistamiseen järjestettävät suunnistuksen opiskelijoiden EM-kisat keräävät 25-27.8. suunnistajat alppimaisemiin yhteensä jopa 17 maasta ja 62 korkeakoulusta.
Lue lisää artikkelista: Suunnistuksen opiskelijoiden EM-kisat käydään viikonloppuna Sveitsissä
-
Futsalin opiskelijoiden EM-kisat revanssihengessä
Julkaistu:Kroatian Splitiin matkustaa Suomesta kolme joukkuetta futsalin OEM-kisoihin. Viime vuonna Puolassa tulokset jäivät laihoiksi, mutta tänä vuonna ei yksikään joukkue ole enää opintomatkalla.
Lue lisää artikkelista: Futsalin opiskelijoiden EM-kisat revanssihengessä
Sivua päivitetty viimeksi 19.7.2023