Martta Sopanen valittiin OLL:n puheenjohtajaksi
Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) vuoden 2026 hallitus valittiin liittokokouksessa Jyväskylässä.
Puheenjohtajaksi valittiin Martta Sopanen (kuvassa keskellä), joka opiskelee translationaalista lääketiedettä Helsingin yliopistossa. Sopanen on toiminut tänä vuonna Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa.
Varapuheenjohtajiksi valittiin liikunnanohjaajaopiskelija Jenny Tynkkynen (kuvassa vasemmalla) Haaga-Heliasta ja suomen kielen opiskelija Matti Heikkilä Jyväskylän yliopistosta. Hallituksen jäseniksi valittiin LUT-yliopiston hyvinvointikoordinaattori Pekko Pirhonen (ei kuvassa) sekä biolääketieteen tekniikan opiskelija Rolands Jansons (ei kuvassa) Tampereen yliopistosta.
Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Liittokokous: Korkeakouluopiskelijoita yhdistää elämäntilanne, ei ikä – tämä tulee huomioida liikkumisen edistämisessä
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) vaatii, että opiskelijat on tunnistettava omana ryhmänään liikkumisen edistämisessä. Hyvä keino on liikunnallisen elämäntavan edistämisen tehtävän sisällyttäminen korkeakoululakeihin.
-
Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokous pidetään Lahdessa 4.–5.11.
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) jäsenyhteisöt kokoontuvat liittokokoukseen Lahteen 4.–5. marraskuuta. Kokouksessa päätetään ensi vuoden toiminnasta ja palkitaan ansioituneita korkeakoululiikunnan toimijoita.
Lue lisää artikkelista: Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokous pidetään Lahdessa 4.–5.11.
-
OLL:n palkinnot Laureaan ja Metropoliaan
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) myönsi OLL-maljan Laurea-ammattikorkeakoululle ja opiskelijakunta Laureamkolle. Vuoden Liekehtijänä palkittiin Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelija Aleks Vaak.
Lue lisää artikkelista: OLL:n palkinnot Laureaan ja Metropoliaan
Sivua päivitetty viimeksi 4.12.2025