Ehdokasesittelyssä Anna Salo
OLL:n hallitusehdokkaat esittäytyvät liiton nettisivuilla ja Instagram-tilillä. Uusi hallitus valitaan liittokokouksessa 18.–19.11.2020. Kolmantena esittelyssä on Anna Salo, joka on ehdolla hallituksen jäseneksi.
Anna Salo, Liikuntapalveluiden asiantuntija, Zone-liikuntapalvelut /METKA.
Mihin tehtävään olet ehdolla OLL:ssä ja miksi?
Olen ehdolla hallituksen jäseneksi edustamaan korkeakoulujen liikuntatoimien verkostoa. Hallituksen päätöksenteossa tulee olla ehdottomasti edustettuna korkeakoululiikunnan näkökulma.
Kerro 1–3 tärkeintä tavoitettasi OLL:n hallituksessa
- Edustaa korkeakoulujen liikuntatoimien verkostoa siten, että verkosto voi olla tyytyväinen työskentelyyni sekä koko OLL:n hallituksen toimintaan kaudella 2021.
- Jatkaa OLL:n laadukasta työtä liikkuvan ja hyvinvoivan opiskeluarjen edistämiseksi. Tämä on minulle sydämenasia.
- Tuoda hallituksen työskentelyyn asiantuntemustani korkeakoululiikunnan työntekijänä. Tavoitteenani on myös saada kokemusta valtakunnallisessa järjestössä toimimisesta ja näin syventää asiantuntemustani liikunta-alan ammattilaisena.
Miten olen tähän mennessä edistänyt opiskelijaliikuntaa ja liikkuvaa opiskelua, ja mitä muuta osaamista ja kokemusta toisit mukanasi OLL:ään?
Olen työskennellyt Zone-liikuntapalveluissa reilun kahden vuoden ajan. Vastaamme kahden työntekijän tiimissämme koko pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen liikuntapalveluiden järjestämisestä. Minun vastuullani on erityisesti ryhmäliikuntapalvelun järjestäminen. Olen ollut myös mukana Metropolian ja opiskelijakunta METKA:n hankkeessa (MyActive Campus), jossa tavoitteena on ollut aktivoida ja liikunnallistaa oppimisympäristöä.
Olen koulutukseltani Liikuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta. Pääaineenani olen lukenut liikunnan yhteiskuntatieteitä, joten minulla on koulutukseni myötä laaja ymmärrys ja näkemys liikuntakentästä. Opintoihini kuului myös yksi lukukausi Norjan Oslossa, jolloin pääsin tutustumaan norjalaiseen tapaan järjestää korkeakoululiikuntaa. Minulla on kokemusta myös opiskelijaurheilusta toimiessani aktiivisesti Liikunnan Riemu urheiluseurassa opiskeluaikanani.
Olen tiimipelaaja, jolla on hymy herkässä ja tarmoa toimia. Minun kanssani OLL:n hallituksessa työskenneltäisiin dynaamisesti ja tehokkaasti, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa.
Yhteystiedot: Anna Salo, anna.salo@zonesports.fi, 044 7616 976
Sinua voisi kiinnostaa myös
-
OLL:n strategia kirkastuu – tavoitteena liikkumisen lisääminen koko korkeakouluyhteisön voimin
Julkaistu:Mitä jos korkeakoulut liittyisivät Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) varsinaisiksi jäseniksi? Liiton puheenjohtaja Emilia Junnila ja pääsihteeri Niko Peltokangas kirjoittavat strategialuonnoksen suurimmasta uudistuksesta.
-
Yhdenvertaisuuden edistäminen osana OLL:n kaikkea toimintaa
Julkaistu:Yhdenvertaisuuden edistäminen on läsnä kaikilla osa-alueilla toiminnassamme. Toimintaa ohjaa OLL:n laaja yhdenvertaisuussuunnitelma, joka päivitettiin tänä vuonna. Päivitetty suunnitelma hyväksyttiin 2.–3. marraskuuta pidetyssä liittokokouksessa Vuokatissa. Suunnitelma avaa yhdenvertaisuuden käsitteitä ja OLL:n toimintaa yhdenvertaisuuden edistämisessä. Lisäksi suunnitelmassa on tuodaan esiin OLL:n olevan feministinen ja antirasistinen järjestö.
Lue lisää artikkelista: Yhdenvertaisuuden edistäminen osana OLL:n kaikkea toimintaa
-
Strateginen päiväkirja: Liittokokouksessa jäsenmallista kirjaus toimintasuunnitelmaan
Julkaistu:Päiväkirjan sivu 8: Puheenjohtaja Essi Lumme raportoi parin viikon välein OLL:n jäsenmallin kehitystyöstä. Vuoden 2022 aikana laaditaan eri vaihtoehtoja kartoittava selonteko.
Sivua päivitetty viimeksi 10.11.2020