Vuoden 2012 opiskelijaurheilija on painija Pekka Rintamäki
26.01.2013 // 18:48Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) on tänään palkinnut Vuoden opiskelijaurheilijana painija Pekka Rintamäen. Rintamäki voitti syksyllä 2012 Kuortaneella pidetyissä Opiskelijoiden painin maailmanmestaruuskisoissa pronssia. Rintamäki palkittiin vapaapainin suomenmestaruuskisoissa Seinäjoen Ylistarossa. Kisat järjestänyt seura Ylistaron Kilpa-Veljet on myös Rintamäen kotiseura.
Opiskelua urheilun ehdoilla
Rintamäki valmistui Seinäjoen ammattikorkeakoulusta tietojenkäsittelytieteen koulutusohjelmasta vuodenvaihteessa 2012. Hän on perustanut kahden ystävänsä kanssa turvallisuusalan yrityksen.
”Vain yrittäjänä voin jatkaa painia täysipainoisesti. Tavoitteeni on asetettu Rion olympialaisia 2016 kohti”, Rintamäki kertoi palkitsemisen jälkeen.
Opiskeluaikaa hän muistelee lämmöllä, sillä koulu jousti aina painin ehdoilla. Rintamäki paini lauantain vapaapainin SM-kisoissa sarjassa 96 kg, mutta opiskelijoiden MM-pronssia hän voitti kreikkalaisroomalaisessa painissa 84 kg:n sarjassa.
Opiskelijoiden Liikuntaliitto on valinnut Vuoden opiskelijaurheilijan vuodesta 2002 alkaen. Valinnassa painotetaan menestystä kansainvälisissä opiskelijoiden kisoissa (maailmanmestaruuskisat tai universiadit), muuta urheilullista menestystä, sekä opiskelun ja urheilu-uran onnistunutta yhteen sovittamista. Kiertävän Vuoden opiskelijaurheilija -palkinnon sekä muistopokaalin Rintamäelle luovutti OLL:n puheenjohtaja Teemu Myllärinen.
Myös OLL ja Kuortaneen urheiluopisto palkittiin
Ylistarossa jaettiin myös muita tunnustuksia, kun Painiliitto palkitsi OLL:n ja Kuortaneen urheiluopiston ”Vuoden painiteko” -palkinnolla opiskelijoiden painin MM-kisojen järjestämisestä.
”Vain tiivis yhteistyö Kuortaneen urheiluopiston, Suomen Painiliiton ja Opiskelijoiden Liikuntaliiton välillä mahdollisti näin suurten kisojen onnistuneen läpiviennin”, tiivistivät OLL:n opiskelijahuippu-urheilun asiantuntija Jukka Tirri ja Kuortaneen urheiluopiston puheenjohtaja Jorma Hyytiä kiitospuheissaan.
Suomi
English
Svenska 
