SELL STUDENT GAMES 2025 -JÄRJESTÄJÄHAKU

Euroopan suurin vuosittainen opiskelijaliikuntatapahtuma etsii järjestäjää! SELL Student Games -tapahtuma järjestetään vuoroittain Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Suomessa. Vuonna 2025 on jälleen Suomen vuoro isännöidä kisoja. Aiemmin kisajärjestäjinä ovat toimineet muun muassa Tampere, Espoo ja Lahti korkeakouluineen. Järjestäjähaku on auki 5.4.2023 saakka.

Taustatietoa SELL-kisoista

SELL Student Games on kansainvälinen korkeakouluopiskelijoille tarkoitettu urheilufestivaali. Ensimmäiset SELL-kisat järjestettiin jo lähes sata vuotta sitten vuonna 1923. Toisen maailmansodan seurauksena perinne katkesi vuosikymmeniksi, kunnes vuonna 1998 Suomen ja Baltian maiden yhteinen opiskelijaurheilufestivaali herätettiin uudestaan henkiin.

Toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna järjestettävät SELL-kisat ovat avoimet korkeakouluopiskelijoille ympäri maailman, mutta kisojen organisoinnista vastaavat vuorollaan nejljä SELL-maata: Suomi, Viro (Eesti), Latvia ja Liettua.

Kisoihin osallistuu vuosittain yli 1600 osallistujaa noin 15 eri maasta. Baltian maissa järjestettyihin kisoihin on Suomesta matkustanut yleensä noin sata opiskelijaa.

Aikaisemmin Suomessa järjestetyt tapahtumat

2016 Tampere, Teekkareiden urheilu- ja voimailukerho (TurVoKe ry)

2012 Espoo, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY ja Aalto-yliopiston urheiluseura AaltoUS

2008 Espoo, Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan (TKY) ja Polyteknikkojen urheiluseuran (PUS)

2004 Tampere, Tampereen Teknillisen Yliopiston Ylioppilaskunta (TTYY) ja Teekkareiden urheilu- ja voimailukerho (TurVoKe)

Vuonna 2020 kisat oli määrä järjestää Lahdessa (järjestäjänä LAB-ammattikorkeakoulu), mutta koronasta johtuen tapahtuma jouduttiin peruuttamaan.

SELL-kisojen tavoitteet

SELL-kisojen tavoitteena on järjestää opiskelijoiden oma kansainvälinen monilajitapahtuma, jossa osallistujat, valmentajat, yleisö, kutsuvieraat, tuomarit, vapaaehtoiset ja kisoja järjestävä organisaatio viihtyvät ja saavat positiivisia elämyksiä.

Lisäksi SELL-kisojen tavoitteina on

  • toteuttaa teknisesti onnistuneet ja laadukkaat kisat
  • lisätä lajin harrastajia ja liikkujia seuroissa
  • markkinoida opiskelija- ja/tai ylioppilaskuntaa, opiskelijaurheiluseuroja, kaupunkia ja sen korkeakoulua/korkeakouluja sekä yhteistyökumppaneita
  • lisätä korkeakoululiikunnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä
  • lisätä yhteisöllisyyttä ja
  • vähentää liikkumattomuutta.

Samalla SELL-kisat tarjoavat opiskelijoille kokemusta kisatapahtuman järjestämisestä sekä mahdollisesti myös opintopisteitä.

SELL-kisat 2025 Suomessa – hakuaika 18.8.2022–5.4.2023

Vuonna 2025 on jälleen Suomen vuoro isännöidä SELL-kisoja. Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) pyytää kisojen järjestämisestä kiinnostuneita tahoja täyttämään SELL-kisasuunnitelmarungon, ottamaan yhteyttä OLL:ään ja palauttamaan suunnitelmarunngon täytettynä osoitteeseen oll@oll.fi viimeistään 5.4.2023 klo 16.00. OLL käy alustavien yhteydenottojen pohjalta tarkentavat keskustelut kaikkien kiinnostuksensa ilmaisseiden kanssa.

SELL-kisojen järjestäjän edellytetään olevan toimiva ja sitoutunut organisaatio, joka on valmis ottamaan sekä käytännön järjestelyvastuun että taloudellisen vastuun kisojen onnistumisesta. Paikallinen kisaorganisaatio voi muodostua esimerkiksi yhden tai useamman opiskelija- ja/ tai ylioppilaskunnan, kaupungin, korkeakoulun ja opiskelijaurheiluseuran edustajista. Keskeisiä yhteistyötahoja ovat lisäksi paikalliset urheiluseurat ja yritykset. Paikkakunnalta tulee löytyä riittävät suorituspaikat kilpailujen läpiviemiseen sekä valmiudet majoituksen (lattia- ja hotellimajoitus) ja ruokailun järjestämiseen 2000 osallistujalle.

Kisajärjestäjä voi periä SELL-maiden (Suomi, Viro, Latvia ja Liettua) osallistujilta 40 euron ja muilta 45 euron suuruisen vuorokausimaksun, jota vastaan osallistujat ovat oikeutettuja ruokailuihin (aamiainen, lounas ja illallinen), kulttuuri-aktiviteetteihin ja tarvittaviin kuljetuksiin kisapaikkojen välillä. Lisäksi järjestäjä voi periä osallistujilta lattiamajoitusmaksun 10 euroa yötä kohden. Maksujen suuruus saattaa muuttua lähivuosina. Kisojen tuotto muodostuu lisäksi muiden muassa kaupungin ja korkeakoulu(je)n tuesta, Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksesta sekä yritysyhteistyötuotoista.

SELL-kisat nostavat järjestelyissä mukana olevien tahojen profiilia paikallisesti ja valtakunnallisesti sekä tekevät paikkakuntaa kansainvälisesti tunnetuksi. Kisat avaavat uusia yhteistyömahdollisuuksia ja tarjoavat järjestelyissä mukana oleville opiskelijoille arvokasta kokemusta. Tapahtuma itsessään edistää opiskelijoiden liikuntakulttuuria sekä kansainvälistä vuorovaikutusta.

SELL-kisojen toteuttaminen

SELL-kisojen järjestäjä vastaa

  • kisojen pääsihteerin palkkaamisesta enintään 1,5 vuodeksi
  • kisojen tiedottamisesta ja materiaalien hankkimisesta
  • projektisuunnitelman laatimisesta
  • kisojen budjetista
  • vapaaehtoisten hankkimisesta
  • lajien valitsemisesta ja kilpailun koordinoinnista

Kisoissa tulee lisäksi ottaa huomioon muun muassa seuraavat operatiiviset toiminnot:

  • kisapaikat
  • majoituspaikat
  • ruokailun järjestäminen
  • kuljetukset
  • kisakeskus ja akkreditointi
  • avajais- ja päätösseremoniat
  • valokuvaus ja videokuvaus
  • laskutukset ja kulunvalvonta

Pääsihteeri toimii SELL-kisojen järjestelytoimikunnan sihteerinä ja kokoaa kisaorganisaation ja järjestelytoimikunnan.

Kisojen lajivalikoimaan lukeutuvat yleisurheilu, uinti, judo, paini, koripallo, lentopallo, (mini)jalkapallo, salibandy, suunnistus ja sulkapallo. Järjestäjä voi lisätä tai vaihtaa yllä mainituista enintään kolme lajia. Kisoissa järjestetään vähintään seitsemän (7) lajia. SELL-kisat kestävän kolme (3) päivää.

Opiskelijoiden Liikuntaliiton rooli SELL-kisoissa

Opiskelijoiden Liikuntaliitto osallistuu kisajärjestelyihin välittämällä tietoa SELL-kisojen järjestämiseen liittyvistä erityispiirteistä ja aikaisempien kisojen käytännöistä, pitämällä yhteyttä SELL-maihin ja kansainvälisiin opiskelijaurheilujärjestöihin sekä tiedottamalla kisoista kotimaassa ja ulkomailla.

OLL osallistuu lajiliittojen kanssa käytäviin palavereihin ja neuvottelee Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa mahdollisesta SELL-kisoille myönnettävästä avustuksesta. OLL nimeää liiton toimistolta SELL-yhteyshenkilön, joka on kisajärjestäjien tukena kaikissa tarvittavissa asioissa.

Lisäksi OLL

  • tukee kisaorganisaatiota SELL-kisojen toteuttamisessa ja tiedottamisessa
  • osallistuu kisojen järjestelytoimikuntaan
  • välittää tietoa ja kokemuksia menneistä SELL-kisoista
  • auttaa lajiliittoyhteistyössä ja kisojen markkinoinnissa
  • hankkii SELL-kisojen suojelijan sekä EUSA:n ja FISU:n suojelukset (patronage)
  • kutsuu kisoihin kansainvälisiä vieraita
  • osallistuu SELL-maiden kokouksiin
  • vaikuttaa SELL-kisojen sääntöihin.

Lisätideot

Yhteyshenkilö Opiskelijoiden Liikuntaliitossa

Markku Rantahalvari, tapahtuma- ja koulutusasiantuntija
044 7800 217, markku.rantahalvari@oll.fi