Puolueilla laaja tahto: Korkeakoululiikunnan asemaa vahvistetaan

13.04.2015 // 16:08

Korkeakoululiikunta kehittyy tulevalla vaalikaudella, ainakin puolueiden vaaliohjelmien ja muiden vaalien alla julki tuotujen linjauksien mukaan. Opiskelijoiden Liikuntaliitto haluaa kiittää puolueita ja muistuttaa, että korkeakoululiikunta kehittyy vain linjaukset toteuttamalla.

Korkeakoululiikunnalla ei ole Suomen koulutusjärjestelmässä virallista asemaa, vaikka korkeakoululiikunnan suositusten minimirahoitus – 30 euroa opiskelijaa kohden – olisi vain 8,5 miljoonan euron kustannuserä vuosittain. Puolueista kokoomus lupaa säätää korkeakoululiikunnan määrän turvaavista velvoitteista, keskusta toteaa, että virallinen asema on oltava, ja vihreät mainitsee suoraan, että liikuntapalveluiden määrän ja laadun tulee vaikuttaa myös rahoitukseen.

”On hienoa, että puolueet näkevät korkeakoululiikunnan aseman turvaamisen tärkeänä”, kommentoi Opiskelijoiden Liikuntaliiton varapuheenjohtaja Teemu Palkki.

Kristillisdemokraattien, SDP:n ja perussuomalaisten vaaliohjelmissa ei mainita korkeakoululiikuntaa. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kuitenkin lupasi Yle Urheilun haastattelussa, että talouskasvun myötä liikunnan varoja voidaan lisätä, ja perussuomalaisten Timo Soini totesi tämän päivän satsauksen liikuntaan olevan huomista kansanterveyttä.

Liikkuva koulu -ohjelman laajentaminen korkea-asteelle on myös saanut kannatusta yli puoluerajojen. Keskusta ja kokoomus ovat täysin valmiita siihen, vasemmistoliitto taas laajentaisi ohjelman kaikkiin kouluihin – korkea-astetta mainitsematta. OLL toivoo, että vasemmistoliittokin on silti valmis toteuttamaan laajennuksen, jota opetus- ja kulttuuriministeriön asettama, liikuntapolitiikan tulevaisuutta pohtinut työryhmä esitti ensi hallitusohjelmaan ministeri Haglundille (RKP) luovuttamassaan muistiossa.

”Tulee hallitusohjelmasta lyhyt tai pitkä, viimeistään sen toteutusvaiheessa tulee ottaa huomioon kaikkien liikuntamahdollisuudet – myös opiskelijoiden. Tahtoa löytyy jo, kuten myös konkreettisia toimintatapoja. Toivomme puolueiden muistavan ne myös sunnuntain jälkeen”, sanoo OLL:n puheenjohtaja Matias Vainio.

Lisätietoja:

Matias Vainio
Puheenjohtaja
Opiskelijoiden Liikuntaliitto
044 7800 211
matias.vainio@oll.fi

Teemu Palkki
Varapuheenjohtaja
Opiskelijoiden Liikuntaliitto
044 7800 215
teemu.palkki@oll.fi