Vuoden Liekehtijä 2015: Juha Salmi, JAMKO

Vuoden Liekehtijäksi vuosimallia 2015 valittiin Juha Salmi Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnasta (JAMKO). Vuonna 2015 Liekehtijä-kilpailu osoittautui hurjaksi taisteluksi, sillä Juha tarvitsi voittoonsa peräti 682 tykkäystä. Tänä vuonna kilpailuasetelmaa muutettiin laajentamalla ehdokasasettelu koskemaan opiskelijaurheiluseuratoimijoiden lisäksi myös kaikkia opiskelijaliikunnan parissa toimivia aktiivitoimijoita. Juhan suosituskirjeessä häntä kuvaillaan seuraavasti:

Vuoden liekehtijä 2015 – Juha Salmi

Juha on oman elämän duracell-pupu, aktivoiva vertaisliikkuja sekä täydellä sydämellä liikunta-asioita hoitava opiskelija-aktiivi. Hän toimii vuonna 2015 Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKOn hallituksen liikuntavastaavana ja tätä edeltävänä vuonna hän toimi JAMKOn liikuntatutorina.

Juha toimii tällä hetkellä Korkeakouluopiskelijoiden liikuntaseuran (KOOLS) johtokunnan puheenjohtajana ja hän on ottanut seuran toiminnasta ja taloushallinnosta erittäin rohkeasti vastuuta. Juha kuuluu sanomansa mukaan lähes kymmeneen urheiluseuraan.

Juha ei ole kaavojen toistaja vaan hän on aktiivisesti aina kehittämässä ja kokeilemassa sekä järjestämässä opiskelijoille uutta kokeiltavaa liikunnan parissa. Hän siis elää liikunnan saralla ajan hermoilla.

Juha ei pelkää haasteita eikä varmasti ole olemassa lajia, mitä hän ei lähtisi kokeilemaan, jos häntä mukaan pyytää. Juha tekee ajatuksistaan konkretiaa ja hoitaa asiat sadan prosentin tarkkuudella – hän muun muassa käy aina tarkistamassa liikuntapaikan ennen kuin päättää mitä siellä järjestetään. Juhasta on myös avuksi siellä, missä hänen ei ensisijaisesti oleteta toimivan – esimerkiksi keväällä SYL:n ja SAMOK:n järjestämässä eduskuntavaaleja koskevassa soittokierroksessa kansanedustajille Juha otti itsellensä paljon enemmän vastuuta kuin mitä hänen oli alunperin tarkoitus ottaa.

Juha on itse aktiiviliikkuja, mutta pyrkii toiminnallaan monipuoliseen liikuttamiseen – kaikille kaikkea. Juha järjestää asioita hyvällä hengellä, mutta myös tarvittaessa vakavalla otteella. Hän esimerkiksi järjesti JAMKOn liikuntatutoreille syysretken luontopolulle eväiden kera. Juha oli pyytänyt kenenkään tietämättä mukaan ystävänsä kitaran kanssa. Nuotiolla laulettiin yhteislauluja ja paistettiin tikkupullaa, unohtumaton kokemus jokaiselle mukana olleelle.

Juha pähkinänkuoressa: Vastuullinen ja idearikas toimija, johon voi luottaa kuin kallioon ja josta voi olla ylpeä.

Vuoden Liekehtijä 2015 - Juha Salmi