08.12.2016 // 11:30

Olin päättänyt viettää Älä istu -tempauspäivänä (29.11.) omaa henkilökohtaista En istu -päivää. Seuraavassa havaintoja ja fiiliksiä päivästä.

Virheitä ja rajauksia:
Päivä alkoi – niin, istahtaen ajatuksissani olohuoneen nojatuolille laittamaan Pikku kakkosta päälle. Noin puoli tuntia myöhemmin tein jo toisen virheen, tällä kertaa tietoisesti. Totesin, että lapsen pukemaan auttaminen seisten aamun tiukalla päiväkotiaikataululla siten, että lapsi samalla katsoo televisiota, ei ole mahdotonta, mutta siinä tilanteessa itselleni liian rankkaa. Eli plörinäksi meni jo alusta alkaen 😉

En myöskään työmatkapyöräillyt pystypäin. Olisi varmasti pitänyt poistaa satula päivän ajaksi. Lisäksi rajasin, että eettisistä syistä ainakin osa päivän vessakäynneistä ei tapahdu seisten. Ja edelleen: koska Kauppakorkeakoululla seisten syöminen ei käytännössä ole mahdollista, niin istuin lounaan ajan. Käytännössä siis En istu -päiväni rajautui työpäivääni toimistolla, osittain myös aamuun ja iltaan.

Keskeiset tunnelmat ja tuntemukset:
Rajauksista huolimatta sain päivän aikana ainakin yhden mielestäni erittäin tärkeän tuntemuksen: tunteen siitä tietyntyyppisestä ahdistavuudesta, että joutuu työskentelemään koko päivän tietyssä asennossa. Samalla muistin, kuinka samantyyppinen ahdistavuus oli istumisen osalta välillä läsnä ennen istumisen tauottamista mahdollistavia kevyitä työtasoja tai nykyisiä sähköpöytiä.

Toinen keskeinen havainto ja fiilis päivästä oli se, että nyt kun itselläni istumisen tauottaminen ja seisten työskentely on arkipäiväistynyt, niin kaikenlaiset pikkuniksit tuntuvat jotenkin turhalta kikkailulta. Uskoisin tämän olevan luonnollinen kehityskulku. Kun asia oli toimistollamme pari vuotta sitten uusi, etsimme mm. teemaan sopivia biisejä (esim. Bob Marleyn Get Up Stand Up). Yhteenvetona tästä tuntemuksesta – ja ehkä koko En istu -päiväkokeilustakin – voisi sanoa, että sen minkä päivittäisen istumisen vähentämisen luonnollisuudessa on voittanut, on sen innostavuudessa hävinnyt.

PS. Vielä yksi virhe. Puolisoni lähetti ko. päivän aamuna klo 9:25 ao. tekstiviestin:

Moi, päästiin mukavasti [päiväkoti] Muusaan. Sä muuten istuit, kun me lähdettiin 😉

 

Tekstin kirjoittaja Jussi Ansala toimii Opiskelijoiden Liikuntaliitossa Korkeakoululiikunnan asiantuntijana, on parin viimeisen vuoden aikana noussut seisomaan ja likettää uutta näkymää.

SCK_1638-Edit

‹ Takaisin blogikirjoituksiin