Korkeakoululiikunnan alueellinen kehittäminen

Valtioneuvosto teki vuonna 2008 ensimmäisen periaatepäätöksensä liikunnan edistämisen linjoista. Siinä vastuutettiin korkeakoulut osaltaan huolehtimaan nuorten aikuisten liikuntapalveluiden järjestämisestä:

”Korkeakoulut ja muut oppilaitokset vastaavat omalta osaltaan nuorten aikuisten liikunnasta ja hyvinvoinnista.”

Monet korkeakoulut ovatkin viime vuosina kehittäneet liikuntapalvelujaan korkeakoululiikunnan suositusten suuntaan. OLL tarjoaa tukeaan ja asiantuntijaosaamistaan korkeakoulujen liikuntapalvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä paikallisille korkeakoulujen toimijoille.

Paikallisessa kehittämistyössä kannattaa edetä rauhassa: suuret muutokset vaativat aikansa. Tärkeää on varmistaa korkeakoulun pitkäjänteinen sitoutuminen liikuntapalvelujen kehittämiseen ja ylläpitoon. Kehitystyö kannattaa aloittaa esimerkiksi valitsemalla yhden korkeakoululiikunnan suositusten kohdan, jonka edistäminen koetaan omassa korkeakoulussa kaikkein kriittisimmäksi ja keskittymällä siihen.

Suunnittelutyöhön on saatavissa myös rahallista tukea: Opetus- ja kulttuuriministeriö otti vuonna 2012 opiskelijaliikunnan yhdeksi painopistealueekseen terveyttä edistävän liikunnan hankehauissa ja hallituskaudella 2011-2015 tukea korkeakoululiikunnan hankkeisiin myönnettiin yhteensä yli 500 000 euroa. Myös tällä hallituskaudella korkeakoululiikunta on huomioitu hyvin OKM:n avustuksissa. Vuonna 2017 korkeakoululiikuntaan ja sen kehittämiseen liittyville hankkeille myönnettiin avustusta 10  hankkeeseen yhteensä  281 000 euroa.

 

Alueellinen yhteistyö korkeakoulujen välillä

Korkeakoulukentän rakenteellisen kehittämisen myötä korkeakoulut ovat viime vuosina alkaneet tehdä yhä enemmän yhteistyötä keskenään. Erityisesti yhteistyötä on voimistettu tukipalveluissa. Liikuntapalvelut ovat hyvä väylä aloittaa yhteistyö korkeakoulujen välillä, sillä niissä suurempi käyttäjäkunta mahdollistaa kattavammat palvelut ja suuremman lajivalikoiman. Tähän kannustaa myös valtion ohjaus, sillä esimerkiksi valtioneuvoston periaatepäätöksessä liikunnan edistämisen linjoista (11.12.2008) sanotaan seuraavaa:

 9. Korkeakoulut laativat strategiansa pohjalta hyvinvointistrategian, joka sisältää myös liikunnan/liikuntatarjonnan korkeakouluyhteisöjen jäsenille. Korkeakoulut lisäävät keskinäistä alueellista yhteistyötään liikunta- ja hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi.”

Myös Hyvä korkeakoululiikunta -suosituksissa kannustetaan korkeakouluja tekemään yhteistyötä keskenään liikuntapalvelujen osalta. Muun muassa suositusten C (henkilöstöresurssit) ja D (tilat) toteuttamiseksi suositellaan alueellista yhteistyötä korkeakoulujen kesken.

Alueellista yhteistyötä tehdään mm.