07.09.2016 // 11:29

Viikon mittainen opiskelijaliikunnan ja –urheilun seminaari aurinkoisessa Etelä-Ranskassa, minne on luvattu joka päivälle yli 30 astetta lämmintä. Samaan aikaan Ranskassa pelataan jalkapallon EM-kisoja. Hauskaa? Kyllä. Lomaa? Ei todellakaan. Ohjelmaa oli jokaiselle päivälle merkitty yhdeksästä yhdeksään ja lämpö aiheutti jo vaikeuksiakin. Tässä blogissa avaan vähän viikon tapahtumia.

FISU_forum_sali

FISU Forum on kansainvälisen opiskelijaurheiluliitto FISUn joka toinen vuosi järjestämä koulutustapahtuma. Forumissa käsitellään opiskelijaliikuntaan ja -urheiluun liittyviä teemoja, kuten johtajuutta, tasa-arvoa ja etiikkaa. Jokainen FISUn jäsenmaa saa lähettää Forumiin kaksi opiskelijaa ja kaksi korkeakoululiikunnan parissa työskentelevää henkilöä. Tänä vuonna Montpellierissa oli mukana osallistujia 51 maasta 5 maanosasta.

Sunnuntai 3.7 – Lämpöön!

Suomalaisia FISU Forumiin lähti neljä. OLL:n pääsihteeri Hanna Laakso, UniSportilta liikuntapäällikkö Janne Pakarinen, FISU:n hallituksen jäsen Hilkka Pöyhönen ja allekirjoittanut.

Ensimmäinen päivä meni majoittautuessa ja tutustuessa Montpellieriin. Positiivisena juttuna kaikilla oli oma yhden hengen huone opiskelija-asuntolassa, joka sijaitsi mainion kulkuyhteyden (ratikka) varrella. Miinuspuolena on pakko mainita ilmastoinnin puuttuminen à Huoneissa oli tuskallisen kuuma myös öisin.

Maanantai 4.7 – Kuka, mitä, miten?

Ohjelma alkoi avajaisseremonialla kongressitalolla. Puheita, kaikkien maiden esittely, opiskelijaurheilun historiaa ja paljon käytännön ohjeita. Puheissa mainittiin kiitettävästi fyysisen aktiivisuuden määrän laskeminen – samalla kun avajaisissa istuttiin n. 3,5h yhdellä lyhyellä tauolla. Puhumassa oli muuten myös Montpellierin varapormestari, joka on (muistaakseni) 22-vuotias!

Fisuforum_avajaiset_delegaatioSeminaarin rakenne vaikutti mielenkiintoiselta: Ensin olisi luento jostain aiheesta, jonka jälkeen jakauduttaisiin pienryhmiin pureskelemaan aihetta annettujen kysymysten kautta. Lisäksi ohjelmassa olisi ”Youth Leadership Seminar” -luentoja, joiden aiheet vaikuttivat mielenkiintoisilta ja puhujiksi oli hankittu todellisia asiantuntijoita.

Edellämainitun ”oikean” touhun lisäksi ohjelmaa oli täytetty erilaisilla kulttuurillisilla ja
liikunnallisilla aktiviteeteilla.

Olennaisena osana viikkoon kuului myös opiskelijoiden tekemä ryhmätyö. Aiheita oli valittavana kaksi: Gender Equality Policy ja International Day of University Sport. Itse valitsin ensimmäisen, jonka pariin päätyi yhteensä kolme ryhmällistä opiskelijoita – viiden ryhmän pohtiessa International Day of University Sport:ia.

Tiistai 5.7 – (Opiskelija)urheilun arvot & etiikka – Anti-Doping.

FISU-FOrum_ryhmätyöEnsimmäisenä aiheena luennoitiin urheilun ja erityisesti opiskelijaurheilun erityisistä arvoista. Pienryhmätyöskentelyssä mietittiin uusia arvoja ja pohdittiin eri arvojen tärkeysjäjestystä. Liian syvälle ei kuitenkaan päästy ja arvot tuntuivatkin kaikista hyvin vakiintuneilta. Tämä osio kuitenkin osoitti kuinka hieno juttu opiskelijaurheilu voi parhaimmillaan olla. Itselle tärkeimmäksi arvoksi nostaisin erityisesti yhteisöllisyyden.

Antidopingista oli saapunut puhumaan WADA:n työntekijä Kanadasta asti. Vaikkei aihe ehkä lähimmältä ongelmalta Suomen opiskelijaliikunnassa tunnu, niin luento oli erittäin mielenkiintoinen ja keskustelu pienryhmissä avarsi ymmärrystä paljon. Miksi doping on kielletty ja sitä valvotaan à Puhtaiden urheilijoiden suojelemiseksi. Keskustelua oli myös ”laillisesta dopingista”, eli esimerkiksi lisäravinteista ja niiden eettisyydestä.

Keskiviikko 6.7 – Johtaminen & Vapaaehtoistoiminta & Forum Fair

Johtaminen ja johtajuus läpileikkasi koko seminaaria, se selviää jo FISUn motosta: Today’s stars, tomorrow’s leaders. Itse luennosta ja ryhmätyöskentelystä ei jäänyt tosin liikaa käteen. Ryhmässä pohdittiin hyvän johtajan ominaisuuksia ja lopputuloksena taisi olla, että johtajia ja johtamistapoja on erilaisia.

WhatsApp Image 2016-09-07 at 11.18.58Forum Fairilla jokaisella seminaariin osallistuvalla maalla oli oma ständi, jossa esiteltiin yleisesesti maata ja maan opiskelijaurheilu ja -liikunta toimintaa. Me mm. piirsimme Suomen kartan, josta löytyi kaikki korkeakoulut ja toki joulupukin asuinpaikka. Laitoimme myös läppärille pyörimään videon frisbeegolffin Opiskelijoiden SM-kisoista. Herätti paljon mielenkiintoa!

 

 

Torstai 7.7 – Liikkeen tutkimista, Käsipalloa, Rantalentopalloa.

Torstaina oli hieman vapaamuotoisempi päivä ohjelman osalta. Aamupäivällä tutustuttiin käsipallon saloihin ja päästiin pelaamaankin. Itse kunnostauduin maalivahtina Eurooppa vastaan muu maailma -pääottelussa, jonka Eurooppa voitti selkein numeroin ranskalaisten näyttäessä muille mallia. Mukavan matalan kynnyksen liikuntaa noin muuten.

Vierailimme aamupäivällä myös EuroMov -tutkimuslaitoksella. Hanna ja Janne bongasivat sieltä jyväskyläläislähtöisen tutkijankin. En ihan selville päässyt tekniikasta, mutta meille esiteltiin, miten juostessa musiikki voidaan yhdistää juoksurytmiin.

Fisu_forum_Swedish_fishIllaksi suunnattiin Le Grande Motteen rannalle. Upeissa olosuhteissa pääsi _vihdoin_ uimaan ja ohjelmassa oli myös rantalentopalloturnaus. Keräsimme äkkiä kasaan joukkueen, johon kuului ruotsalainen, pari yhdysvaltalaista ja allekirjoittanut. Joukkueen nimeksi löytyi nopeasti ”Swedish Fish”. Ensimmäisen pelin aikana joukkueemme täydentyi FISUn koulutuskomiteaan kuuluvalla libanonilaisella ja selvitimme hänen johdollaan tiemme ihan finaaliin asti. Siellä vastassa oli kuitenkin kyproslainen joukkue, josta löytyi universiadeissakin lentopalloa pelannut kaveri. Ei pärjätty enää. Illallinen syötiin myös rannalla ja illan kruunasi Ranska vs. Saksa EM-jalkapallo-ottelu. Tunnelma oli huikea…paitsi Saksan faneilla.

Perjantai 8.7 – Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, saavutettavuus, dual-career.

Perjantain ohjelma vaikutti etukäteen mielenkiintoisimmalta. Tasa-arvo-osiossa nostettiin mukavasti esiin median käyttäytymistä miesten ja naisten urheilussa. Toki syyn vierittäminen pelkästään medialle on vain kovin kapeakatseista, ehkä rakenteissakin on vikaa? Toivoin luennon tukevan opiskelijoiden ryhmätyöprojektia, jossa olin mukana – olihan aiheenamme gender equality policy. Hieman näkökulmaa saimmekin, mutta materiaali jäi hieman ohueksi.WhatsApp Image 2016-09-07 at 11.27.15

Luennon lopuksi muistaakseni australialainen kysyi: ”Miten voi olla, että FISU jatkuvasti nostaa esiin sukupuolten tasa-arvon, mutta FISUn komiteoissa on yli 80% miehiä?” Kysymys sai suuret aplodit.

Saman kärjen olin ottanut itsekin. Käytin yhden illan googlaillen FISUn komiteoiden sukupuolijakaumat. Innostuttuani googlasin myös jokaisen FISUn jäsenjärjestön (eli maan opiskelijaliikunta/urheiluliiton) puheenjohtajan sukupuolen. Huomioitavaa, että tein ”tutkimuksen” olettamalla sukupuolen nimestä, nimen etuliitteestä ja googlesta löytyvällä kuvalla – en henkilön itsensä ilmoittamasta.

Tulokset olivat karuhkoa luettavaa. FISUn jäsenmaiden puheenjohtajista yli 90% on miehiä.
Suomi ei tänä vuonna tosin tee poikkeusta tähän. Innoissani esittelin löydöksiäni ryhmälleni.

FisuForum_GenderequalityPäädyimme kolmeen ratkaisuun:
1. Jäsenjärjestöjen pitää asettaa enemmän naisia ehdolle FISUn komiteoihin.(FISUn hallitus valitsee komiteat ehdokkaista – hallituksen valitsee liittokokous.

2. Kaikkien maiden pitäisi tehdä oma tasa-arvosuunnitelma (yhdenvertaisuussuunnitelma).

3. Ei unohdeta, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

Viimeinen ehdotuksista oli vaatimani lisäys. Ryhmässä oli
pientä erimielisyyttä aiheen mukaan ottamisesta. Vaikka työmaata onkin edessä enemmän kuin Muumeissa, niin ei sukupuolen moninaisuutta voi unohtaa maton alle.

 

Lauantai 9.7 Projektien esitys – Päättäjäisseremonia.

Ryhmämme (Australia, Israel, Suomi, Thaimaa, Yhdysvallat) tiesi, että ryhmäprojekti oli kilpailu. Emme kuitenkaan tienneet, olivatko kaksi eri aihetta eri sarjoissa ja mitä olisi palkintona. Ryhmädynamiikkamme toimi loistavasti ja pääsimme ehkä vähän helpommalla kuin muut kielimuurin ollessa melkein olematon.

Aamulla jokaisella ryhmällä oli 10 minuuttia aikaa esittää omat tuotoksensa. Oli ilahduttavaa huomata, että lähes kaikki ryhmät olivat panostaneet kiitettävästi esityksiinsä tiukahkosta aikataulusta huolimatta. Juryyn kuului kaksi jäsentä: FISUn varapuheenjohtaja Leopold Senghor Senegalista ja FISUn hallituksen jäsen ja opiskelijakomitean koordinaattori Hilkka Pöyhönen. Kaikkien ryhmien pidettyä esityksensä ja arviointikriteerit nähtyämme arvasimme olevamme vahvoilla, mutta kun ryhmämme julistettiin voittajaksi, oli fiilis kuitenkin yllättyneen iloinen.FIsu_forum_voittaja_Ryhmä

Palkinnoksi saimme diplomit, FISUn mitalit ja oikeuden kirjoittaa FISUn lehteen artikkelin aiheestamme. Kohtuullisen hyvä uusi vaikutuskanava! FISU myös lupasi huomioida ryhmämme ratkaisuehdotukset toiminnassaan tulevaisuudessa.

Illalla vedimme taas ykköset päälle ja suuntasimme päättäjäisseremoniaan uudelle kaupungintalolle (?). Päättäjäisissä esiteltiin FISUn tulevat tapahtumat ja annettiin kaikille maille osallistujatodistukset hauskalla tavalla: Musiikin säestämänä jokaisen maan edustaja haki omalla vuorollaan todistuksen.

Fisu_forum_diploomi

Loppuun tuli vielä yksi iso yllätys. FISUn koulutuskomitea ilmoitti palkitsevansa kaksi opiskelijaa hyvästä suorituksesta FISU Forumissa 2016. Palkintona oli matka Taipein 2017 universiadien yhteydessä pidettävään FISU World Konferenssiin. Ensimmäisenä kuulutettiin thaimaalainen Saw Siengsaw, joka oli myös ryhmäprojektissamme ja toisena minut! Pääsemme siis Sawn kanssa kertomaan FISU Forumin tuloksista ja tuomaan opiskelijanäkökulmaa esiin vähän ”järeämpään” konferenssiin. Samalla ehkä kerkeää vähän vilkuilemaan itse universiadeja ja kannustamaan suomalaisia. Siistiä! (Joku  voisi muotoilla palkinnon niin, että voitin lisää töitä, mutta jätettäköön se nyt huomioimatta).

Kokonaisuudessaan erittäin opettava reissu, joka antoi opiskelijana mahdollisuuden vaikuttaa asioihin. Samalla oppi tunnistimaan asioita, joissa Suomessa ollaan edellä muita maita ja missä olisi kehitettävää. Esimerkiksi Dual-Career -asioissa yhtenäisten linjojen Suomessa opiskeleville pitäisi hoitaa kuntoon. Samalla taas vaikka yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kysymyksissä ollaan montaa maata reilusti edellä, niin urheilu- ja liikuntakentällä edistystä tapahtuu tuskallisen hitaasti.

Toivottavasti ensi kerralla saadaan opiskelijoita enemmänkin Suomesta mukaan – hauskaa nimittäin oli 🙂

Bennie Wardi

ps. Jos joku haluaa nähdä ryhmämme projektin tai sukupuoliexcelin niin välitän mielelläni.

FISU_forum_ForumfairFisu_forum_pohjoismaat

‹ Takaisin blogikirjoituksiin