Lost In Kajaani Adventure

lataus

Opiskelijoiden seikkailu-urheilun SM-kilpailut käydään Lost In Kajaani Adventure-seikkailukilpailun yhteydessä!

Vuoden 2016 kilpailureitti kulkee noin 80km säteellä Kajaanista. Reitin varrella seikkailijoita odottavat vaihtelevat MTB-maastot, Kainuun vesistöjen monet mahdollisuudet, Kainuulaiset vaara- ja mäntykangasmaastot sekä monipuolinen ja laadukas kattaus quest-tehtäviä.

Extremely Lost ja Lost -sarjoissa seikkailujoukkueet pääsevät tänä vuonna nauttimaan poikkeuksellisen jylhistä ja hienoista Kainuulaisista erämaamaisemista ja luonnon rauhasta.  Seikkailun aikana on tarjolla suunnistusta, melontaa, juoksua, köysitehtäviä, veden pärskettä ja aiempien vuosien tapaan muutama ylläritehtävä, joita ei ole seikkailukisoissa ennen nähty!

Kilpailuun voivat osallistua kaikki perussuunnistus- ja uimataidon omaavat yli 18 -vuotiaat hyväkuntoiset henkilöt. Kilpailusarjoissa osallistujilta ei edellytetä aikaisempaa köysikokemusta. Köysikoulutusta on saatavilla ennen kilpailun starttia lähtöalueella.

Seikkailussa edetään ainakin seuraavilla etenemistavoilla: Pyöräily/ maastopyöräily, melonta inkkarikanooteilla (+ muut vesitehtävät), kiipeily, suunnistus ja juoksu.

Lost In Kajaani-seikkailukilpailun ilmoittautuminen on auki vuodelle 2016!

Osallistumismaksut ovat seuraavat, joista OSM-kisan kilpasarjoihin osallistuvat joukkueet saavat Extermely Lost -sarjassa 30 euron ja Lost -sarjassa 20 euron alennuksen osallistumismaksuun! Opiskelijoiden rentosarjaan (Almost Lost -sarja) osallistuvat joukkueet saavat 10 euron alennuksen.

Osallistumismaksut 2016

EXTREMELY LOST  -SARJA

LOST-SARJA

 ALMOST LOST -SARJA

15.2.2016-29.2.2016 

330  € / joukkue

 200 € / joukkue

100 € / joukkue

1.3.-31.5.2016

360 € / joukkue 

220 € / joukkue

120 € / joukkue

1.6.-31.7.2016 

390 € / joukkue 

 240 € / joukkue

140 € / joukkue

  1.8.-4.9.2016

 420 € / joukkue

 260 € / joukkue

160 € / joukkue

 

Ilmoittautua voit tapahtuman nettisivuilta

Jos sinulla heräsi kysymyksiä ota yhteyttä:
Jenny Söderman, 0447800217, jenny.soderman@oll.fi