Arkistot maaliskuu, 2016

LTKY hakee Opiskelijoiden Liikuntaliiton jäsenyyttä

31.03.2016 // 16:04

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta (LTKY) on 30.3.2016 järjestetyssä edustajiston kokouksessaan päättänyt hakea Opiskelijoiden Liikuntaliiton jäsenyyttä.

Päätös juontaa juurensa vuoteen 2014, jolloin Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) erotessa OLL:n jäsenyydestä ylioppilaskunnat siirtyivät päättämään itsenäisesti OLL:n jäsenyydestään, kun ylioppilaskuntien jäsenyys oli aiemmin tapahtunut SYL:n kautta. Tällöin LTKY päätti olla liittymättä OLL:n jäseneksi.

OLL on kuitenkin jatkanut LTKY:n kanssa keskustelua jäsenyydestä vuoden 2014 jälkeenkin, mikä tuotti nyt molemmille osapuolille mieluisan tuloksen.

”Haimme jäsenyyttä, sillä näimme siinä selkeitä etuja, kuten OLL:n tekemän edunvalvontatyön ja liiton kautta saatavat vakuutukset ja muut edut. Koimme jäsenyyden tärkeäksi varsinkin siksi, että haluamme kehittää omaa korkeakoululiikuntaamme ja toivomme saavamme tähän tukea OLL:lta”, LTKY:n hallituksen puheenjohtaja Ville-Matti Rissanen toteaa.

OLL:n toimistolla tieto LTKY:n paluusta otetaan riemuiten vastaan.

”On mahtavaa, että OLL:n tekemä työ näkyy ja se koetaan hyödylliseksi. On hienoa saada LTKY takaisin mukaan liittoon ja odotan innolla yhteistyötä”, OLL:n puheenjohtaja Bennie Wardi iloitsee.

OLL tulee hyväksymään LTKY:n jäsenhakemuksen hallituksen kokouksessaan 18.4.2016.

 

Lisätietoja:
Bennie Wardi
Puheenjohtaja
Opiskelijoiden Liikuntaliitto
p. 044 7800 211
bennie.wardi(at)oll.fi

 

Matias Vainio OLL:n korkeakoululiikunnan asiantuntijan sijaiseksi

21.03.2016 // 13:02

Opiskelijoiden Liikuntaliitto on palkannut Matias Vainion korkeakoululiikunnan asiantuntijan sijaiseksi huhti-toukokuuksi 2016.SCK_4641

Vainio toimi OLL:n puheenjohtajana vuonna 2015, joten organisaatio ja käynnissä olevat projektit ovat hänelle tuttuja. Korkeakoululiikunnan asiantuntijan sijaisen tehtäviin kuuluu muun muassa OLL:n poliittisen vaikuttamisen koordinointi, valtakunnallisen vaikuttamistyön koordinointi sekä korkeakoululiikunnan ja opiskeluterveydenhuollon välisen yhteistyön kehittäminen.

Vainio toimii korkeakoululiikunnan asiantuntija Jussi Ansalan sijaisena tämän opintovapaan ajan 1.4.-31.5.

Lisätietoja:
Pääsihteeri Hanna Laakso, puh. 044 7800 210

Kansainvälisen opiskelijaurheiluliitto FISUn hallitus aloitti toimikautensa

07.03.2016 // 15:32

Kansainvälisen opiskelijaurheiluliiton FISU:n hallitus kokoontui viikonloppuna Brysselissä. Opiskelijoiden
Liikuntaliitolla on yli 10 vuoden tauon jälkeen edustus FISU:n hallituksessa, kun OLL:n toimivapaalla oleva
pääsihteeri Hilkka Laitinen valittiin hallitukseen viime syksynä.2016-03-07 Hilkka FISUn kokouksessa

Kautensa ensimmäisessä kokouksessa FISU:n hallitus mm. käynnisti valitsi Luzernin vuoden 2021 Universiadien järjestäjäksi sekä teki
päätökset komiteapaikoista seuraavalle nelivuotiskaudelle. FISU:n komiteoita ovat muiden muassa kesä- ja
talviuniversiadien tekniset komiteat, opiskeljakomitea, koulutuskomitea (CESU) ja kontrollikomitea (CIC). Hallituksen
jäsenenä Laitinen koordinoi opiskelijakomitean toimintaa.

”Hallituspaikka FISUssa on jo nyt osoittautunut erittäin mielenkiintoiseksi tehtäväksi. Pöydälle tulee isoja asioita,
joita on valmisteltu jo pitkään. Siksi asioihin vaikuttamisessa täytyy olla erittäin aikaisin hereillä. FISU:n
opiskelijakomiteasta vastaaminen mikä on minulle hyvin mieluinen ja tärkeä tehtävä”, Laitinen sanoo.

Kaudella 2015-2019 Suomea FISU:n komiteoissa edustavat Tapio Kallio (Medical Committee, Vice-Chair &  Coordinator Summer Universiades), Taneli
Tiilikainen (International Technical Committee for the World University Championships; Floorball), Roope Noronen
(International Technical Committee for the World University Championships; American Football), Marie Lundmark
(International Technical Committee for the Winter Universiade; Figure Skating), Jarmo Jalarvo (International Technical
Committee for the Winter Universiade; Ice Hockey) sekä Tapani Ilkka (International Technical Committee for the Summer
Universiade; Athletics).

Lisätietoja:

Vs. pääsihteeri Hanna Laakso, hanna.laakso(a)oll.fi, 044 780 0210

FISUn uutiset kokouksesta:
Day 1
Day 2