Arkistot syyskuu, 2013

JYY: Hanna Huumonen Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtajaksi 2014

26.09.2013 // 10:10

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta on valinnut Hanna Huumosen ehdokkaakseen Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2014. Huumonen on 25-vuotias yhteiskuntatieteiden kandidaatti, jolla on koulutusta ja työkokemusta niin media-alalta kuin ryhmäliikunnanohjaajanakin.

”OLL on suuri järjestö, joka liikuntaedunvalvonnallaan yhdistää ylioppilas- ja opiskelijakuntia samalla edistäen opiskelijoiden välistä solidaarisuutta. Tulevana vuonna liikuntaedunvalvonnan tulee olla liiton korkein prioriteetti”, Huumonen visioi.

”Oman työ- ja edunvalvontakokemukseni, verkostojeni ja asiantuntijuuteni kautta olisin oikea henkilö johtamaan liittoa tiiviimmän ja jäsenistölle näkyvämmän liikuntaedunvalvonnan suuntaan.”

Hanna Huumonen on filosofian sekä liikunta- ja terveystieteiden opiskelija, ja hänellä on myös media-assistentin koulutus. Huumonen on työskennellyt Jyväskylän yliopiston yliopistoliikunnassa sekä hallinnossa että ryhmäliikunnanohjaajana. Hän on edustanut opiskelijoita lukuisissa liikuntaan ja terveyteen liittyvissä toimielimissä, muun muassa Jyväskylän korkeakoululiikunnan yhteistyöryhmässä ja YTHS:n terveystyöryhmässä.

”Tunnen Hannan henkilönä, joka ajattelee että liikunta ei kasvata vain ruumista tai sielua vaan ihmistä”, kuvailee Jyväskylän yliopiston liikuntasuunnittelun professori Kimmo Suomi.

”Hannalla on loistava näkemys ja kokemus yliopistoliikunnasta käytännön junailijana, liikuttajana, liikuntapoliittisena asiantuntijana ja liikuntahallinnon toimijana. Liikuntakulttuurin edelläkävijänä OLL saisi Hannasta arvoisensa ajattelevan puheenjohtajan.”

Lisätietoja:

Hanna Huumonen
hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi
040 549 5701

JYYn pääsihteeri Sami Tuori
paasihteeri@jyy.fi
045 138 6816

Arto Sorsimo ja Dina Stolt Audi opiskelijoiden golfin SM-kisojen mestareiksi

25.09.2013 // 12:57

Ennätykselliset 65 korkeakouluopiskelijaa taistelivat Audi Opiskelijoiden Golfin SM-mitaleista Espoon Ringside Golfin loistavakuntoisella kentällä perjantaina 13.9.

Perinteinen ennustus 13. perjantaista ei pätenyt ainakaan Audi Opiskelijoiden Golfin SM-kisoihin: pelisää Espoon Ringside Golfissa oli todella aurinkoinen ja lämmin, kenttä loistavassa kunnossa ja pelaajien pelihuumori ja tulostaso korkealla. Kisaan osallistui ennätykselliset 65 korkeakouluopiskelijagolffaria 22 eri ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta.

Naisten kilpasarjan voiton ja samalla OSM-kultamitalin pelasi itselleen Helsingin yliopistossa opiskeleva Dina Stolt (87 lyöntiä). Naisten kilpasarjan hopealle kiri paremman takaysin turvin Aalto -yliopiston Laura Strömberg (88). Pronssisen mitalin voitti Helsingin yliopiston Linnea Lehtonen (88). – Voittopuheessaan mestari Stolt selitti menestystään, että tänään vaan putit alkoivat uppoamaan ja birdejä tuli, ei sille voinut mitään!

Jos oli naisten kilpasarjan kärki tiukka ja tasainen, sama oli sävel myös miesten puolella. Audi Opiskelijoiden Golfin SM-kultamitalin pokkasi loistavalla yksi alle kentän ihannetuloksen (par 73) pelannut Aalto yliopiston Arto Sorsimo (72 lyöntiä). Myös miehissä hopean ja pronssin kohtalo jaettiin paremman takaysin tuloksen perusteella. Sekä Vaasan yliopiston Tapani Mäki että Aalto -yliopiston Tommy Gulin kiersivät kentän 74 lyönnillä, mutta Mäen parempi takaysi toi hänelle hopeaa Gulinin saadessa pronssimitalin kaulaansa. – Omassa voittopuheessaan kultamitalisti Sorsimo paitsi kiitti kisan erinomaisia järjestelyjä, kentän kuntoa ja peliseuraa, myös antoi suurimman kiitoksensa loistavalle caddielleen.

Myös OSM -rentosarjassa kisa oli tasokas ja tiukka. Rentosarjan mestariksi kruunattiin Aalto –yliopiston Konsta Ruokosuo (37 pistettä). Toiseksi itsensä golfasi niin ikään Aalto –yliopistosta Joni Salmela (36p.). Kolmannen sijan rentosarjassa nappasi Iiro Salo (35p.) Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

Kun vielä lisätään, että päivän pisimmän draivin linkosi Tampereen teknillisen yliopiston Tuomo Nieminen, päivän tarkin lähimmäs lippua -kisassa oli Aallon Tuomas Maljanen ja Aalto yliopisto vei toisen kerran peräkkäin nimiinsä oppilaitossarjan mestaruuden, niin voidaan todeta, että OSM-kisapäivä oli kaikin puolin onnistunut ja antoisa.

– Opiskelijoiden Liikuntaliitto onnittelee sekä kaikkia mitalisteja että muita palkittuja!

Uutuuksina kisan nimisponsori ja rentosarja

Tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa OSM-kisalla oma nimisponsori. Muutenkin vahvasti golfissa mukana oleva Audi toimi nyt myös Opiskelijoiden golfin SM-kisojen pääsponsorina. Sen lisäksi, että piha oli täynnä toinen toistaan loistavampia Audeja, sai jokainen osallistuja paketin tasokkaita Audi -logopalloja ja –tiipussin kierroksensa tueksi. Kiitokset Audille OSM-kisojen tukemisesta!

Toisena uutuutena oli erilliset kilpa- ja rentosarjat, joihin osallistumisoikeus määriteltiin siten, että yli 15 tasoituksella pelaavat osallistuivat rentosarjaan, joka pelattiin pistebogey-kisana keltaiselta ja punaiselta tiiltä. Ja alle 15 tasoituksen pelaajat muodostivat sekä naisten että miesten kilpasarjat, jotka pelattiin takatiiltä tasoituksettomana lyöntipelinä. – Oma tuntumani oli, että kilpa- ja rentosarjan eriyttäminen oli toimiva ratkaisu, vaikka varmasti kilpasarjassakin otettiin rennosti ja rentosarjassa kilpailtiin paremmuudesta tiukasti. Joka tapauksessa tällä ratkaisulla aiempaa useampi pääsi nauttimaan notkuvan palkintopöydän antimista, mikä ei voi olla huono asia.

Jussi Ansala / Opiskelijoiden Liikuntaliitto

Audi Golfin OSM-kisojen kokonaistulokset (word) voit ladata täältä:

OSMgolf_2013_tulokset_kilpasarja

OSMgolf_2013_tulokset_rentosarja

Kuvia OLL:n FLICKR-sivustolla: http://www.flickr.com/photos/opiskelijaliikunta/

Aamutunnelmaa

Aamutunnelmaa Ringside Golf:ssa

Kuvassa palkintopöydän ääressä kisan pääjärjestäjä golfkerho KY-Slicen voimakaksikko Saku Niemi (vas.) ja Ville Rautee. Ilman näitä herroja olisimme olleet hukassa, Respect!

 

Lämmittelytunnelmaa

 

Kuvassa miesten kilpasarjan kovatasoinen kärki. Keskellä voittaja Arto Sorsimo, oikealla hopealle päässyt Tapani Mäki ja vasemmalla pronssimitalisti Tommy Gulin.

 

Kuvassa naisten kilpasarjan naurava kärkikolmikko. Keskellä mestari Dina Stolt, vasemmalla hopeamitalisti Laura Strömberg ja oikealla pronssimitalisti Linnea Lehtonen.

 

Kuvassa erikoiskilpailujen mestarit. Vasemmalla päivän pisimmän draivin iskenyt Tuomas Maljanen ja oikealla lähimmäs lippua pallonsa pysäyttänyt Tuomo Nieminen.

 

Kuvassa Audi OSM-golfin rentosarjan kolmen kärki. Keskellä voittaja Konsta Ruokosuo, vasemmalla toisen sijan napannut Joni Salmela ja oikealle sarjan kolmonen Iiro Salo.

 

Universiadit olisivat suuri mahdollisuus Suomelle

13.09.2013 // 16:29

Suomalaiset hiihtolajien lajiliitot ja Olympiakomitea ovat päättäneet jatkaa hakuprosessia vuoden 2015 talviuniversiadien osittaisen järjestämisoikeuden saamiseksi Suomeen. Kisojen saamista Suomeen ovat selvittäneet Hiihtoliitto, Suomen Ampumahiihtoliitto, Olympiakomitea ja Opiskelijoiden Liikuntaliitto.

Opiskelijoiden talviolympialaisten, Universiadien, kisaisännyys vuodelle 2015 on myönnetty vuonna 2009 Espanjan Granadalle. Talousongelmien takia Granada joutuu luopumaan joidenkin kisalajien järjestämisestä. Tämän takia kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto FISU on etsinyt vaihtoehtoista kisaisäntäkaupunkia kiirellisellä aikataululla. Elokuun lopussa suoritetussa tutustumiskäynnissä FISU vakuuttui Lahden mahdollisuudesta isännöidä kansainvälisten arvokisojen pohjoismaisia hiihtolajeja Suomessa.

Taustatyön jälkeen lajiliitot ovat päättäneet pyytää Opiskelijoiden Liikuntaliiton tukea kisahakemukselleen, josta päätetään Liiton ylimääräisessä liittokokouksessa 4.10.2013.  Liittokokouksen luvalla Lahti saisi luvan jatkaa neuvotteluja FISUn kanssa ja myöhemmin jättää hakemuksen kisaisännyydestä. Opiskelijoiden Liikuntaliiton hallitus varaa mahdollisuuden perua ylimääräisen liittokokouksen maanantaina  30.9.2013, mikäli neuvottelut FISUn kanssa päättyvät tilanteeseen, jossa kisojen järjestämiselle ei Suomessa ole edellytyksiä.

”Kisojen järjestäminen Lahdessa olisi positiivinen tapahtuma ja kaupunki suhtautuu selvitykseen lähtökohtaisesti myönteisesti.  Kisat voidaan järjestää Lahdessa, mikäli paikallinen hiihtoseura ja sen talkooväki saavat tuekseen Hiihtoliiton ja Ampumahiihtoliiton.  Kansainväliset nuorten arvokisat ovat taloudellisessa mielessä haastavat järjestää. Siksi näen että myös valtion on sitouduttava tukemaan tapahtumaa”, sanoo Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Kari (sd.).

”Hiihtoliitto ja Lahti2017-kisaorganisaatio valmistautuvat täydellä teholla vuoden 2017 pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskisoihin, ja hyvin suunniteltuna Universiadit vahvistaisivat tätä kokonaisuutta. Koen että kisoilla on mahdollisuus uudistaa suomalaista urheilutapahtumakulttuuria ja osallistaa  nuorta sukupolvea tapahtuman rakentamiseen”, linjaa Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala.

”Suomessa on kykyä ja halua järjestää tämä ainutlaatuinen kansainvälisen opiskelijaurheilun suurtapahtuma, ja nyt pallo on suomalaisella opiskelijaliikkeellä. Kisaprojektin ympärillä on käyty paljon keskustelua, mutta uskon epäluulojen hälvenevän kun pääsemme keskustelemaan asiasta ylimääräisessä liittokokouksessa.  Opiskelijoiden Liikuntaliiton hallitus on vastaanottanut kymmenen ylioppilaskunnan vetoomuksen ylimääräisen liittokokouksen perumisesta ja käsitellyt sitä. Kansalliset lajiliitot ja moni kriittinen taho ovat pitäneet kisojen hakemista ainutlaatuisena mahdollisuutena, ja en koe mahdollisena että peruisimme jäsenohjauksen ja päätöksenteon tilaisuuden  jäsenkentän osittaisen vastustuksen takia”, sanoo puheenjohtaja Teemu Myllärinen

”Suomalainen opiskelijaliike on historiallisesti osannut aina tehdä rohkeita päätöksiä, ja osoittanut niillä vastuunkantokykyä ja halua nähdä jotain uutta. Luotan vahvasti opiskelijaliikkeen kykyyn tehdä näin myös tänä syksynä”,  päättää OLL:n puheenjohtaja Teemu Myllärinen.

Opiskelijoiden Liikuntaliitto kokoontuu ylimääräiseen liittokokoukseensa perjantaina 4.10.2013 Helsingissä. Kokouksessa päätetään, hakeeko OLL yhdessä Lahden kisaorganisaation kanssa osittaista talviuniversiadi-isännyyttä vuoden 2015 kisoihin.

 

 

Mika Kari

Valtuuston puheenjohtaja

Lahden kaupunki

 

Mika Kulmala

Toiminnanjohtaja

Suomen Hiihtoliitto

 

Teemu Myllärinen

Puheenjohtaja

Opiskelijoiden Liikuntaliitto

 

Lisätiedot:

Puheenjohtaja

Teemu Myllärinen
puh. 0447800211

teemu.myllarinen@oll.fi